Tyttö totteli vastahakoisesti. Vanha rouvakin nousi istualta.
"Te olette ymmärtäväinen, äitini," sanoi kaljupää mies; "ja enchren pelaaminen on kaikissa tapauksissa varmempi kuin haaveksiminen kylmässä ilta-ilmassa."
Hän pani käsivartensa hellästi vanhan rouvan vyötäisten ympärille, sillä rouvan oli vaikea liikkua.
"Mitä teihin kahteen hellätuntoiseen, kuun ihailijaan tulee, niin annan teille kymmenen minuuttia — ei enempää, muistakaa se!"
"Tyranni!" sanoi laulaja.
Balkongilla oli nyt vaan kaksi henkilöä — laulaja ja kaunis nainen. Ikkuna oli suljettu ja osaksi peitetty musliini-uutimella, mutta Kenelm taisi kuitenkin luoda silmäyksen huoneesen. Hän näki että huone, jota valaisi lamppu, joka seisoi keskilaattialla olevalla pöydällä, ja siellä täällä olevat kynttilät, oli komeasti sisustettu, mutta ei englantilaiseen tapaan. Hän näki muiden muassa, että katto oli maalattu ja että seinillä ei ollut tapettia, vaan ne olivat maalatut paneleihin, joiden välillä oli arabeski-pylväät.
"He ovat ulkomaalaisia," ajatteli Kenelm, "vaikka mies puhui hyvin englannin kieltä. Sentähden he pelaavat enchreä pyhä-iltana, ikäänkuin se ei olisi väärin tehty. Miehen nimi on Frits. Oh, nyt arvaan — he ovat saksalaisia, jotka ovat asuneet Amerikassa, ja runoilija sanoi, että hän oli Luscombessa raha-asioilla. Hänen isäntänsä on epäilemättä kauppias, ja runoilija on jonkun kauppahuoneen palveluksessa. Sentähden hän pitää nimensä salassa ja pelkää tulevan ilmi, että hän käyttää jouto-aikaansa toimiin, jotka eivät hänen virkaansa sovellu."
Kenelmin tätä ajatellessa oli nainen nostanut tuolinsa lähelle laulajaa ja puhui hänen kanssansa hyvin vakaasti, mutta niin hiljaa ettei Kenelm mitään kuullut. Hänen käytöksestään ja miehen katseesta Kenelm kuitenkin arvasi, että hän puhui soimaavalla äänellä, jota mies koetti vastustaa. Sitten mies puhui, hänkin kuiskaten, ja nainen käänsi hetkeksi kasvonsa pois — sitten hän ojensi kätensä ja laulaja suuteli sitä. Näitä kahta olisi tällä hetkellä voinut luulla rakastavaisiksi; ja leuto ilta, kukkaisten tuoksu, hiljaisuus ja yksinäisyys, tähdet ja kuunvalo, kaikki mikä heitä ympäröi hengitti rakkauden ilmaa. Mies nousi nyt ja nojasi balkongin yli, käsi poskella ja katseli jokeen. Nainenkin nousi ja nojasi hänkin balkongin yli ja hänen mustat hiuksensa miltei koskeneet miehen ruskeihin kutriin.
Kenelm huokasi. Oliko se kateudesta, sääliväisyydestä, pelvosta? En tiedä; mutta hän huokasi.
Hetken aikaa vaiti oltuansa sanoi nainen, hiljaisella, mutta tällä kertaa ei niin matalalla äänellä, ettei Kenelm sitä kuullut: