Hänen matkalaukkunsa oli tullut, ja hän huokasi kun hän pukeutui herrasmiehen iltapukuun. "Pian olen taas joutunut omaan nahkaani," sanoi hän itsekseen.
Talossa oli muutamia muitakin vieraita, vaikka seura ei ollut suuri. Vieraita oli kutsuttu tulevan vaalin johdosta ja olivat tilanomistajia ja pappeja kaukaisemmista kreivikunnan osista. Vieraiden joukossa oli korkeasukuisin ja tärkein George Belvoir, joka tässä tilaisuudessa oli seuran päähenkilö.
Kenelm mukautui kohtaloonsa tässä seurassa nöyryydellä, joka tuntui katumukselta.
Ensimmäisenä päivänä hän puhui hyvin vähän, ja se nainen, jonka hän vei ruokapöytään, piti häntä hyvin ikävänä nuorena miehenä. Mr Travers koetti turhaan saada häntä paremmalle tuulelle. Hän oli toivonut paljon huvitusta vieraansa omituisuuksista, joka vieras oli ollut niin puhelias kivikossa, mutta hän huomasi pettyneensä. "Minä olen aivan kuin lord Pomfret raukka," kuiskasi hän Mrs Campionille, "joka ihastui Punchin vilkkaasen puheesen ja senvuoksi osti sen, mutta hämmästyi suuresti, kun hän sen kotia sai, siitä ett'ei Punch osannut puhua."
"Mutta teidän Punchinne kuuntelee," sanoi Mrs Campion, "ja tekee havaintoja."
George Belvoir sitä vastoin oli kaikkein mielestä erittäin hauska. Vaikk'ei hän luonnoltaan ollut iloinen, koetti hän kuitenkin näyttää iloiselta — hän näet nauroi tilanomistajien kanssa ja puheli varsin ystävällisesti heidän vaimojensa ja tyttäriensä kanssa kreivikunnan tanssitunneista ja croquetin heittämisestä ja muista samankaltaisista asioista; ja kun hän iltapuolella, niinkuin Cato oli 'lämmittänyt avunsa viinillä,' niin avu sangen huvittavalla tavalla puhkesi ylistämään hyviä ihmisiä — se on, hänen omia puoluelaisiansa — ja kiroomaan huonoja ihmisiä — se on vastapuolueesen kuuluvia.
Väliin hän kääntyi Kenelmiin, kysyen hänen mielipidettänsä, ja Kenelm aina vastasi samalla tavalla: "Teidän lausumissanne sanoissa on paljon miettimisen aihetta."
Ensimmäinen ilta päättyi niinkuin illat tavallisesti päättyvät maalla. Kuljettiin vähän aikaa terassilla kuunvalossa; senjälkeen muutamat nuoret neidet lauloivat ja ijäkkäämmät naiset pelasivat whist'iä; sitten seurasi viiniä ja vettä sekä tupakkahuone niille, jotka tupakoivat, ja sänky niille, jotka eivät sitä tehneet.
Illan kuluessa Cecilia osaksi täyttääksensä emännän velvollisuuksia, osaksi säälien ujoutta, joka sääli oli hyväntahtoisissa ja sivistyneissä henkilöissä tavallinen, oli lähestynyt Kenelmiä ja koettanut saada häntä pois siitä yksinäisyydestä, jolla hänen oli onnistunut itsensä ympäröidä; mutta turhaan sekä tyttärelle että isälle. Kenelm vastasi hänelle tyyneellä mielenmaltilla, jonka olisi pitänyt vakuuttaa tyttöä siitä, ett'ei yhdenkään ihmisen maan päällä ollut vähemmän tarvis sääliä ujoudesta, joka ei herrasmiehelle sovi, ja ett'ei kukaan vähemmän tarvinnut emännän kohteliaita yrityksiä huvitella häntä, tahi oikeammin vähentää hänen ikäväänsä; mutta hänen vastauksensa olivat yks'toikkoiset ja lausuttiin tavalla, joka ilmoitti että hän sydämessään ajatteli: "Kunpa tuo tuhmeliini antaisi minun olla rauhassa!"
Cecilia ensi kerran elämässänsä tunsi itsensä loukatuksi ja alkoi, kumma kyllä, enemmän mielistyä tähän väliäpitämättömään muukalaiseen, kuin yleisesti pidettyyn, iloiseen ja hauskaan George Belvoiriin, jonka hän tiesi olevan sen verran rakastunut häneen, kun hän taisi olla.