KUUDESTOISTA LUKU.
Mr Travers'in talossa oli melkoinen kokoelma perhemuotokuvia, joista harvat olivat hyvin maalatut, mutta Mr Travers oli nähtävästi ylpeä näistä hänen sukunsa vanhuuden todisteista. Näitä kuvia ei ollut ainoastaan seurahuoneiden seinillä, vaan niitä oli etevimmissä makuusuojissakin ja ne hymyilivät tahi katselivat kolkon näköisinä katsojaan pimeäin käytäväin ja kaukaisten etuhuoneiden seiniltä. Kun Cecilia eräänä aamuna oli matkalla posliinikammariin, näki hän Kenelmin tarkasti katselevan naisenkuvaa, joka oli pantu tällaiseen pimeään soppeen, josta hän takaportaita myöten porstuasta pääsi omaan huoneesensa.
"Minä tosin en ymmärrä maalauksia arvostella," sanoi Kenelm kun Cecilia pysähtyi hänen viereensä tultuansa; "mutta minusta tämä kuva on parempi, kuin enimmät, jotka teidän kokoelmassanne ovat kunniapaikan saaneet. Ja kasvot ovat niin suloiset, että ne olisivat koristeena ruhtinaallisessakin taulukokoelmassa."
"Niin," sanoi Cecilia huoaten. "Kasvot ovat suloiset ja kuvaa pidetään Lely'n parhaampana mestariteoksena. Se riippui ennen ison salin kakluunin yläpuolella; mutta isäni muutti sen jo monta vuotta sitten tänne."
"Kenties sentähden, että hän huomasi ett'ei se ollutkaan perhekuva?"
"Päinvastoin — sentähden että häntä surettaa ajatella sen olevan perhekuvan. Hiljaa! minä kuulen hänen askeleitansa; älkää puhuko hänen kanssansa kuvasta; älkää katselko sitä hänen nähden. Asia on hänelle hyvin ikävä."
Cecilia kiiruhti posliinikammariin ja Kenelm meni omaan huoneesensa.
Minkähän rikoksen tämä nainen oli tehnyt Kaarlo II aikana, joka tuli ilmi vasta Victorian hallituksen aikana ja joka oli antanut Leopold Travers'ille syytä ottaa hänen kuvansa, joka oli kaunein koko talossa, pois sen entisestä paikasta ja panna se näin syrjäiseen paikkaan? Kenelm ei sen enempää asiasta puhunut, ja tunnin kuluttua hän ei enää asiata ajatellut. Seuraavana päivänä hän lähti ratsastamaan Travers'in ja Cecilian kanssa. He ratsastivat hiljaisia ja varjoisia kujia pitkin, ilman määrättyä päämäärää, kun äkkiä, eräässä paikassa, missä kolme kujaa yhtyi erään laitumen kulmassa, yksinäinen harmaa torni kohosi heidän edessänsä keskellä avaraa ruohoista kenttää, joka näytti ennen olleen puistona, sillä siellä täällä kentällä oli isojen tammien kantoja.
"Cissy!" huudahti Travers suutuksissaan, pidätti hevosensa ja keskeytti valtiollisen puheen, jota hän oli pakoittanut Kenelmiä kuuntelemaan — "Cissy! Mitä tämä on! Me olemme väärälle tielle joutuneet! Noh, se on yhdentekevää, minä näen tuolla," osoittaen oikealle, "vanhan Mondellin talon uuninpiiput. Hän ei vielä ole luvannut ääntänsä George Belvoirille. Minä lähden häntä puhuttelemaan. Palatkaa te takaisin, sinä ja Mr Chillingly — olkaa minua vastassa Ternerin niityllä ja odottakaa minua siellä siksi kun tulen. Minun ei tarvitse pyytää teitä suomaan minulle anteeksi epäkohteliaisuuttani, Mr Chillingly. Ääni on aina ääni." Näin sanoen Mr Travers ohjasi hevosensa, joka oli vanha metsästyshevonen, syrjälle, ja kun ei veräjää ollut näkyvissä, antoi hän sen hypätä aidan yli ja katosi vanhan Mondellin uuninpiippuja kohti. Kenelm, joka tuskin oli kuullut isäntänsä käskyä Cecilialle ja anteeksipyyntöä häneltä itseltä, oli ääneti ja katseli vanhaa harmaata tornia, joka niin odottamatta oli hänen näkyviinsä tullut.
Vaikka Kenelm ei ollut mikään oppinut muinaistutkija, niinkuin hänen isänsä, niin kaikki muinaisjäännökset erittäin häntä miellyttivät; ja vanhat harmaat tornit, jotka eivät ole kirkontornia, ovat Englannissa hyvin harvinaisia. Kaikki tämän vanhan harmaan tornin ympärillä puhui sanomattomalla surumielisyydellä raunioina olevasta muinaisuudesta: sen vieressä nähtiin suuren götiläisen rakennuksen jäännökset, jotka kohosivat siellä täällä särkyneinä holvikaareina; korkeilla äyräillä varustettu kuiva oja oli entinen vallihauta; olipa se kukkulakin vielä olemassa, jolla paroni muinoin istui oikeutta. Harvoin etevinkään muinaistutkija löytää tämän jäännöksen normandilaisesta ajasta maalla, joka vielä on jonkun vanhimman anglo-normandilaisen perheen hallussa. Tuo jylhä luonto ylt'ympärillä; nuo ruohoiset kentät vanhoine jättiläiskokoisine tammirunkoineen, jotka olivat ontot sisästä ja latvotut; kaikki yhdessä harmaan tornin kanssa puhui menneistä ajoista, jotka olivat yhtä kaukana Viktorian hallituksesta kuin pyramidit Egyptin sijaiskuninkaan hallituksesta.