Tämä on kieltämättä vallan vastoin tapaa sivistyneessä seura-elämässä. Tämän tavan mukaan tulee miehen ehdottomasti puhua ja tytön kuunnella; mutta minä kerron asiat suoraan, semmoisina kuin ne olivat. Ja Lily ei tuntenut enemmän salongi-elämän tavoista kuin pesästään vastalentänyt leivo tuntee laulunopettajaa ja häkkiä. Hän oli vielä monessa katsannossa lapsi. Mrs Braefield oli oikeassa — hänen sielunsa oli vielä muodostumaton.
Mistä hän puhui, heidän ensi kerta puhellessansa toistensa kanssa, sitä en oikein varmaan tiedä, ainakaan en voisi sitä paperille panna. Minä pelkään että se oli hyvin itsekästä, niinkuin lasten puhe ylipäänsä on — hän puhui itsestään ja tädistään, ja kodistaan ja ystävistään, joiden joukossa Clemmy oli etevin. Clemmy oli sama tyttö, joka oli Kenelmiin mieltynyt. Ja kaiken tämän juttelemisen läpi vilahti terävän ymmärryksen, vilkkaan mielikuvituksen — jopa runollisen mielen ja tunteen säteitä. Se oli kyllä lapsen puhetta, mutta ei suinkaan typerän lapsen.
Mutta niin pian kuin tanssi oli päättynyt, kokoontuivat lapset taas Lilyn ympärille. Hän oli nähtävästi kaikkein lemmittyinen; ja koska hänen kumppaninsa nyt olivat väsyneet tanssimiseen, ehdoiteltiin uusia leikkejä, ja Lily vietiin pois "sokkosille."
"Minä olen hyvin iloinen siitä, että saan tehdä tuttavuutta teidän kanssanne, Mr Chillingly," sanoi suora, miellyttävä ääni; ja hyvin puettu, hyvännäköinen mies ojensi kätensä Kenelmille.
"Mieheni," sanoi Mrs Braefield, ja hänen katseensa osoitti hiukan ylpeyttä.
Kenelm vastasi sydämellisesti talon isännän kohteliaisuuksiin; tämä oli vastikään palannut konttooristansa kaupungissa ja jättänyt kaikki huolensa jälkeensä. Ei tarvinnut muuta kuin katsella häntä, huomataksensa että hän oli onnellinen ja ansaitsi sitä olla. Hänen kasvoistansa näki että hän oli järkevä ja hyvänluontoinen mies — ennen kaikkea toimelias ja ponteva luonteeltaan. Hänen otsansa oli leveä ja sileä, silmät vilkkaat ja ruskeat, huulet ja leukaluut vankat; hän oli erittäin tyytyväinen itseensä, kotiinsa, maailmaan yleensä, joka tyytyväisyys levisi yli hänen teeskentelemättömän hymyilynsä ja ilmaisi itsensä hänen äänensä metallintapaisessa helähdyksessä.
"Te jäätte tietysti päivälliselle meille," sanoi Mr Braefield; "ja jos ei teidän välttämättömästi tarvitse olla kaupungissa tänä yönä, niin toivon että pidätte hyvänä vuoteen täällä."
Kenelm epäsi.
"Viipykää ainakin huomiseksi," sanoi Mrs Braefield. Kenelm epäsi vieläkin; mutta evätessänsä hänen silmänsä lankesivat Lily'yn, joka nojasi keski-ikäisen ladyn käsivarteen ja läheni emäntää — nähtävästi jäähyväisiä sanomaan.
"Minä en voi niin houkuttelevaa kutsumusta vastustaa," sanoi Kenelm ja vetäytyi vähän Lilyn ja hänen kumppaninsa taakse.