"Hän näyttää olevan sukua Miss Mordauntille, mutta niin kaukainen, että hän ei edes voinut minulle kertoa miten he sukua olivat."
"En minäkään voi sitä sanoa. Melville on Miss Mordauntin holhoja, sen tiedän. Jos he ovat sukua, on tämä sukulaisuus, niinkuin sanotte, hyvin kaukainen; sillä Melville on alhaista sukua, jota vastoin jokainen voi nähdä että Mrs Cameron on täydellinen aatelisrouva, ja Lily Mordaunt on hänen sisarensa lapsi. Olen kuullut äitini kertovan että se oli Melville, silloin vielä aivan nuori mies, joka osti rakennuksen, kenties Mrs Cameronin rahoilla; hän sanoi ostavansa sen leskirouvalle, jonka mies kuollessansa oli jättänyt hänet hyvin vähiin varoihin. Ja kun Mrs Cameron tuli Lily'n kanssa, joka silloin oli pieni lapsi, oli hän suruvaatteissa ja oli itse nuori ja kaunis nainen. Jos Melville siihen aikaan usein olisi hänen luonansa käynyt, niin olisi se tietysti antanut aihetta häväistyspuheihin, mutta hän kävi hyvin harvoin, ja kun hän tuli, asui hän Cromwell Lodge nimisessä tuvassa, joen toisella puolella, väliin hänellä oli mukana kumppani — joku nuori maalari, luullakseni, joka tahtoi onkia. Siis ei voinut olla mitään syytä panetteluun, ja Mrs Cameron raukan elämä on niin moitteeton kuin olla voi. Minun äitini, joka silloin asui Braefieldvillessä, mielistyi suuresti sekä Lily'yn että hänen tätiinsä, ja kun maja vähitellen suureni kauniiksi huvilaksi, niin useat vallassäätyläiset naapuristossa seurasivat äitini esimerkkiä ja tulivat hyvin ystävällisiksi Mrs Cameron'ia kohtaan, jotta hän nyt kuuluu seurapiiriin täällä ja on hyvin rakastettu."
"Entä Mr Melville? — käykö hän yhä vielä ani harvoin täällä?"
"Totta sanoakseni, hän ei ole käynyt täällä siitä asti kuin minä Braefieldville'en muutin. Minun äitini omisti paikan eläissänsä, ja minä en paljon siellä oleskellut sillä ajalla, kuin hän asui siellä. Minä olin silloin meidän kauppahuoneemme nuorempi osakas ja hoidin osan toimista New York'issa, tullen Englantiin vaan noin kerta vuodessa, kun minulla oli lupa-aika. Kun äitini kuoli, oli vielä paljon järjestettävänä, ennenkuin voin muuttaa asumaan Englantiin, ja minä en muuttanut Braefieldville'en ennenkuin naimisiin menin. Minä näin Melvillen kerran käydessäni täällä muutamia vuosia sitten; mutta, olkoon se meidän kesken lausuttu, hän ei ole niitä miehiä, joiden kanssa mielellään tahtoisi likeistä tuttavuutta tehdä. Äitini kertoi minulle että hän oli laiska, kevytmielinen ihminen ja toisilta olen kuullut että hän on hyvin huikentelevainen. Mr —, tuo etevä maalari, kertoi minulle että hän oli oikein hurja veitikka; ja minä otaksun että hänen tapansa ovat estäneet häntä edistymästä, kunnes hän tänä vuonna, kenties onnellisen sattumuksen kautta, on maalannut kuvan, joka koroittaa häntä maineen kukkulalle. Mutta eikö Miss Lily ole ihmeen suloinen katsella? Kuinka suuri vahinko että hänen kasvatustansa on niin kovin laiminlyöty!"
"Onko sitä laiminlyöty?"
"Ettekö nyt jo ole sitä huomannut. Hänellä ei ole ollut edes soitannon opettajaa, vaikka vaimoni sanoo että hänellä on hyvä korva ja että hän osaa laulaa kauniisti. Mitä lukemiseen tulee, niin luulen ettei hän ole lukenut mitään muuta kuin satuja ja runoja ja muuta senkaltaisia loruja. Hän on kuitenkin vielä aivan nuori; ja nyt kun hänen holhojansa saa kuviansa myydyksi, voidaan toivoa että hän paremmin holhojatointansa hoitaa. Maalaajat ja näyttelijät eivät elä niin säännöllistä elämää kuin me jokapäiväiset ihmiset, ja heitä täytyy suuresti sääliä. Olettehan siinä yhtä mieltä kuin minä?"
"Kyllä," sanoi Kenelm innolla, joka herätti kauppiaassa kummastusta. "Se on ihmeen kaunis ajatus: se näyttää olevan vallan tavallinen, mutta kuinka usein se tuntuu meistä uudelta, kun se lausutaan. Velvollisuus voi olla hyvin vaikea asia, hyvin vastenmielinen asia, ja se on kumma kyllä, usein hyvin vähäpätöinen asia. Se on nykyinen — vallan edessämme, emmekä kuitenkaan sitä näe; joku huutaa korvaamme sen nimen: 'Velvollisuus,' ja se kohoaa eteemme hirmuisena jättiläisenä. Suokaa anteeksi että jätän teidät — minä en voi päivälliselle jäädä: Velvollisuus kutsuu minua johonkin. Pyytäkää minun puolestani Mrs Braefield'ilta anteeksi."
Ennenkuin Mr Braefield ehti hämmästyksestään tointua, oli Kenelm hypännyt porraspuun yli ja lähtenyt tiehensä.
KUUDES LUKU.
Kenelm meni Somers'in puotiin ja tapasi Jessien kauppapöydän takana. "Antakaa reppuni takaisin. Kiitoksia!" sanoi hän, heittäen repun selkäänsä. "Tehkää minulle palvelus. Minun omistamani matkalaukun olisi pitänyt tulla asemalle. Lähettäkää noutamaan se, ja pitäkää se täällä siksi kuin annan teille likempiä tietoja. Minä aion lähteä Oxford'iin pariksi päiväksi. Mrs Somers, vielä sana. Vastatkaa minulle suoraan, oletteko, niinkuin tänä aamuna sanoitte, täydellisesti onnellinen, ja kuitenkin naimisessa sen miehen kanssa, jota rakastitte?"