"Descende coelo, et dic age tibia," sanoi Kenelm.
"Sir!" sanoi vanhanpuoleinen mies.
"Pyydän tuhat kertaa anteeksi. Minulla on ollut onnettomuus olla yliopistossa ja oppia vähän latinaa, joka joskus tulee esiin hyvin sopimattomasti. Mutta, puhtaalla englannin kielellä puhuen, tarköitukseni oli sanoa tätä: Minä pyysin laulun jumalattaren astumaan alas taivaasta ja tuomaan mukanansa — alkukirjoitus sanoo huilun, mutta minä tarkoitin — onkivavan. Minä luulen että teidän huoneenne sopisi minulle erinomaisen hyvin; olkaa hyvä ja näyttäkää se minulle."
"Varsin kernaasti," sanoi vanha mies. "Laulun jumalattaren ei tarvitse tuoda teille onkivapaa! meillä on kaikellaisia kalanpyydyksiä, joita saatte käyttää, ja venekin, jos tahdotte. Joki on täällä niin matala ja ahdas, että veneestä ei ole paljon hyötyä ennenkuin tulee alemmaksi."
"Minä en tahdo alemmaksi mennä; mutta jos tahdon vastakkaiselle rannalle lähteä, kahlaamatta joen poikki, voinko veneellä mennä, vai onko siellä silta?"
"Voitte mennä veneellä. Se on laakeapohjainen ruuhi, ja löytyy siltakin jalkamiehiä varten, vallan vastapäätä minun taloani; tämän ja Moleswichin välillä, jossa joki on leveämpi, on lautta. Kivisilta liikettä varten on kaupungin etäisimmässä päässä."
"Hyvä. Menkäämme kohdakkoin teidän taloonne."
Molemmat miehet menivät.
"Tuota, minun piti kysyä," sanoi Kenelm heidän kulkiessaan eteenpäin, "tunnetteko tuon perheen, joka asuu toisella puolella olevassa kauniissa huvilassa?"
"Mrs Cameronin? Tietysti, hyvin kunniallinen lady; ja Mr Melville, maalari. Minun pitäisi tuntea hänet, sillä hän on usein asunut minun luonani, kun hän on tullut Mrs Cameronia tervehtimään. Hän kehoittaa ystäviänsä vuokraamaan minun huoneitani ja he ovat parhaimmat hyyryläiseni. Minä rakastan maalareja, sir, vaikka en paljo maalauksia ymmärrä arvostella. He ovat hauskoja herroja, ja ovat hyvin tyytyväisiä minun halpaan kotiini ja elämääni."