"Te olette aivan oikeassa. Tosin en minäkään paljon maalauksia ymmärrä, mutta minä kyllä uskon että maalarit yleensä ovat ei ainoastaan hauskoja vaan jalojakin herrasmiehiä. He luovat itsessään toiveita koristaa tai koroittaa jokapäiväisiä asioita, ja he saavuttavat toiveitansa ainoastaan alinomaa tutkimalla sitä mikä on kaunista ja mikä on ylevää. Henkilön, joka aina toimii sellaisten asiain kanssa, tulee olla hyvin jalo herrasmies, vaikka hän olisi kengänpuhdistajan poika. Ja koska hän elää korkeammassa maailmassa kuin me, niin minä voin käsittää että hän on, niinkuin sanotte, hyvin tyytyväinen halpaan kotiin ja elämänlaatuun siinä maailmassa, jossa elämme."
"Aivan niin, sir; minä näen — minä näen sen nyt, vaikka te esittelitte sitä tavalla, jota en milloinkaan ennen ole ajatellut."
"Ja kuitenkin," sanoi Kenelm, luoden suosiollisen katseen puhujaan, "te näytätte minusta olevan sivistynyt ja intelligentti mies; te mietitte yleisiä asioita, jättämättä omia erityisiä harrastuksianne syrjälle, etenkin kun teillä on huoneita vuokrattavana. Älkää suuttuko. Sellainen mies kenties ei ole maalariksi syntynyt, mutta minä kunnioitan häntä suuresti. Maailma, sir, vaatii että suuren enemmistön sen asujamista tulee elää siinä — tulee elää siitä. 'Jokainen omasta puolestaan, Jumala meidän kaikkein puolesta.' Suurimman luvun suurin onni säilytetään parhaiten sillä, että osoitetaan viisasta malttia Numero yhdelle."
Kenelm hämmästyi hiukan (hän oli nyt oppinut kylläksi elämästä voidaksensa väliin hämmästyä), kun vanha mies tässä äkkiä seisahtui, ojensi hänelle kätensä sydämellisesti ja sanoi: "Kuulkaa, kuulkaa! minä näen että te, niinkuin minäkin, olette täydellinen demokraati."
"Demokraati! Suokaa minun kysyä, ei miksi te olette demokraati — se oli liian rohkeata, ja demokraatit eivät pidä siitä että on liian rohkea heitä kohtaan — vaan miksi te luulette minun olevan demokraati?"
"Te puhuitte suurimman luvun suurimmasta onnesta. Sehän on demokraatista! Ettekö sitä paitsi sanonut, sir, että maalarit — maalarit, sir, maalarit, vaikka ovat kengänpuhdistajien poikia, ovat todellisia herrasmiehiä — todellisia ylimyksiä?"
"Minä en sanonut sitä aivan niin, alentaakseni toisia herrasmiehiä ja ylimyksiä. Mutta jos sen tein, mitäs sitten?"
"Sir minä olen samaa mieltä kuin te. Minä halveksin kaikkea säätyläisyyttä, minä halveksin herttuoita, kreivejä ja ylimyksiä. 'Rehellinen mies on Jumalan jaloin teko.' Niin sanoo eräs runoilija. Luulen että se on Shakespeare. Ihmeellinen mies, tuo Shakespeare. Käsityöläisen poika — teurastajan, luullakseni. Oh! Setäni oli teurastaja, ja olisi voinut tulla aldermanniksi. Minä pidän yhtä teidän kanssanne kaikesta sydämestäni, kaikesta sydämestäni. Minä olen demokraati kiireestä kantapäähän. Puristakaa kättäni, sir — puristakaa kättäni; me olemme kaikki yhdenarvoiset. 'Jokainen omasta puolestaan, Jumala meidän kaikkein puolesta!'"
"Minulla ei ole mitään sitä vastaan," sanoi Kenelm; "mutta älkää vaan käsittäkö minua väärin. Vaikka me kaikki lain edessä olemme yhdenarvoiset, paitsi rikas mies, jolla on hyvin vähän toivoa saada oikeutta köyhää miestä vastaan, kun englantilainen jury asiaa ratkaisee, niin minä kuitenkin suuresti epään että kaksi miestä, valitkaa mitkä tahansa, voi olla samallaiset. Toisen täytyy olla toista etevämpi jossakin suhteessa, ja kun ihminen on toista etevämpi, päättyy demokratiia ja aristokratiia alkaa.
"Aristokratiia! Sitä en voi käsittää. Mitä tarkoitatte aristokratialla?"