NELJÄS LUKU.
Kenelm meni jotenkin nopein askelin Mrs Braefield'in luota sen Ison-kadun varrella olevan puodin tykö, joka oli Will Somers'in hallussa. Jessie seisoi kauppapöydän takana, jonka ympärillä ostajat tunkeilivat. Kenelm sanoi hänelle mihin matkalaukku oli lähetettävä ja meni senjälkeen puodin takaiseen huoneesen, jossa Jessie'n mies työskenteli korien kutomisessa — lapsen kehto oli nurkassa ja sen isoäiti liekutti sitä koneentapaisesti lukiessansa ihmeellistä lähetyskirjaa täynnä kertomuksia kummallisista kääntymyksistä: mihin uskonlahkoon, sitä emme pysähdy tutkimaan.
"Ja te olette siis onnellinen, Will?" sanoi Kenelm, istuen korintekijän ja lapsen väliin; rakas vanha äiti istui hänen vieressänsä ja luki kirjoista, joka liitti hänen uneilemisensa ijankaikkisesta elämästä siihen elämään, joka aukeni hänen liekuttamassaan kehdossa makaavalle olennolle. Hän ei olisi onnellinen! Kuinka hän sääli sitä miestä, joka voi sellaisen kysymyksen tehdä!
"Onnellinen, sir! Luulisinpa se olevani. Ei mene yhtäkään iltaa, jolloin ei Jessie ja minä, ja äitikin rukoile että tekin joskus tulisitte yhtä onnelliseksi. Lapsikin oppii pian rukoilemaan: 'Jumala siunatkoon isää, äitiä, isoäitiä ja Mr Chillinglyä!'"
"On toinen, joka ansaitsee teidän rukouksianne paljon paremmin kuin minä, vaikka hän vähemmän niitä tarvitsee. Te saatte tietää sen kerran — jätetään nyt se asia. Palatkaamme pää-asiaan; te olette onnellinen; jos kysyisin miksi, ettekö sanoisi: 'Sentähden että olen nainut sen tytön, jota rakastan, enkä ole milloinkaan sitä katunut?'"
"Kyllä, sir, niin se on; vaikka, suokaa anteeksi, minusta sitä voisi lausua vielä kauniimmin."
"Siinä olette oikeassa. Mutta kenties rakkaudelle ja onnelle ei milloinkaan ole löydetty sanaa, joka oikein vastaisi niitä. Hyvästi tällä kertaa."
Oi! jos todella olisi niin kuin materialistit tahi monet keski-ikäiset miehet tai vanhanpuoleiset ihmiset, jotka, jos ne ovat materialisteja, ovat sitä tietämättänsä, ajattelemattomasti sanovat: "Onnen varsinainen ydin on ruumiillinen tai sielullinen terveys ja voima," niin tämä kysymys, jonka Chillingly teki, näyttäisi vallan mielettömältä ja loukkaavalta, koska se lausuttiin kalpealle raajarikolle, joka, vaikka hänen terveytensä viime aikoina oli parantunut, kuitenkin tulisi koko elinaikansa olemaan kivulloinen ja kituvainen, — ja kun kysyjä oli erittäin runsaasti varustettu ruumiillisilla voimilla, joita luonto voi muodostaa ruumiillisia nautintoja varten — mies, joka ei milloinkaan, siitä ajasta kuin muisto alkaa, ole tiennyt mitä on olla kipeänä, joka tuskin käsitti sinua, jos puhuit kipeästä sormesta, ja jota nuo hengen sievistyksen sivistykset, jotka aistien nautintoja lisäävät, ovat saattaneet parhaiten käsittämään sellaista onnea, jommoista ainoastaan luonto ja vainut voivat antaa! Mutta Will ei katsonut kysymystä mielettömäksi eikä loukkaavaksi. Hän, raajarikko parka, tunsi iloiseen olemiseen katsoen olevansa paljoa etevämpi nuorta, korkeasukuista, sivistynyttä ja rikasta Herkulesta, joka tiesi niin vähän onnesta, että kysyi raajarikolta korintekijältä oliko hän onnellinen — hän, onnellinen puoliso ja isä!
VIIDES LUKU.
Lily istui nurmikolla kastanjapuun alla, joka kasvoi kentällä. Valkoinen kissa makasi kyyristyneenä hänen vieressänsä. Sylissä hänellä oli avonainen kirja, jota hän suurella innolla luki.