"Kuta etäämpänä se on meidän ajasta, sitä parempi minulle. Te sanoitte että kirjakokoelmanne on rikas keskiajan kirjallisuudesta. Mutta uudenaikaiset götit ovat niin jälitelleet keski-aikaa, että minä yhtä hyvin voisin lukea Chaucerin käännöksiä, tai muuttaa asumaan Wardour kadun varrelle. Jos teillä on kirjoja, jotka koskemat niiden elämäntapoja ja oloja, jotka tieteen uusimman tutkimuksen mukaan olivat meidän puoli-inhimilliset esi-isämme välitilassa meri-elävän ja gorillan välillä, niin mieleni tulisi hyvin ylennetyksi lainaamalla niitä."
"Valitettavasti," sanoi Mr Ewlyn nauraen, "ei yhtään sellaista kirjaa ole meille jätetty."
"Ei yhtään sellaista kirjaa? Te varmaankin erehdytte. Niitä täytyy olla paljonkin jossain. Minä myönnän koko sen ihmeellisen keksimistaidon, joka romanttisen runouden luojille omistetaan; mutta kuitenkaan ei kukaan tämän kirjallisuuden valtakunnan etevimmistä mestareista — ei Scott, ei Cervantes, ei Goethe, ei Shakespearekaan — olisi voinut uskoa voivansa uudestaan rakentaa entisyyttä ilman sellaisia aineita, joita löysivät niissä kirjoissa, jotka siitä kertovat. Ja vaikka minä yhtä kernaasti myönnän että meillä nyt on romanttisen runouden luoja, joka on paljoa kekseliäämpi heitä — joka suurimmassa määrässä vetoo meidän herkkäuskoisuuteemme ja tekee sitä miellyttävällä tavalla — niin en kuitenkaan käsitä että tämäkään verraton romaaninkirjoittaja niin voi lumota järkeämme, että voisimme uskoa, että jos Miss Mordauntin kissa ei tahdo kastella jalkojansa, tulee se luultavasti siitä että sen esi-isät historian edellisellä ajalla asuivat kuivassa Egyptin maassa; tahi että, kun joku etevä puhuja, niinkuin Pitt tahi Gladstone, kohteliaasti hymyillen, jonka kautta hänen koiranhampaansa tulevat näkyviin, vastustaa jonkun vastustajan hyökkäystä, hän sillä ilmoittaa polveutuvansa 'puoli-inhimillisistä esi-isistä,' joiden oli tapa purra vihollisiansa. Toden totta — täytyy vielä löytyä kirjoja, jotka joku filosoofi ennen Adamin syntymistä on kirjoittanut, jotka antavat vahvistusta tällaisille runollisille keksinnöille, vaikka se olisikin vaan myytillinen satu. Toden totta, jotkut aikaiset aikakauskirjailijat ovat varmaankin todistaneet, että he ovat nähneet, nähneet omin silmin niitä isoja gorilloja, jotka kaappivat päällänsä karvaisen verhonsa miellyttääksensä heidän sukuisia nuoria ladyja, ja että he panivat muistoon yhden eläimen askel askeleelta tapahtuvan muutoksen toiseksi. Sillä, jos te sanotte minulle että mainittu kuuluisa romaaninkirjoittaja on ainoastaan varovainen tiedemies, ja että meidän täytyy otaksua hänen keksintönsä niiden säännöllisten lakien mukaan, jotka ilmoittavat todisteita ja teko-asiaa, niin ei löydy yhtään mahdotonta kummitusjuttua, joka ei paremmin tyydytä epäilijän tervettä järkeä. Mutta jos teillä ei sellaisia kirjoja ole, niin lainatkaa minulle ennemmin epäfilosoofiset mitkä teillä on — joissa on puhe magiiasta esimerkiksi — filosoofisesta kivestä —."
"Minulla on moniaita sellaisia," sanoi pastori nauraen, "saatte itse valita."
"Jos nyt menette kotiapäin, niin sallikaa minun saattaa teitä vähän matkaa — minä en vielä tiedä missä kirkko ja pappila ovat, ja minun tulee kuitenkin tietää se, ennenkuin tulen teille illalla."
Kenelm ja pastori astuivat hyvin tuttavallisesti rinnakkain sillan yli ja sille puolelle jokea, jossa Mrs Cameronin huvila oli. Kun he kulkivat huvilan takana olevan puutarhan aidan ohi, keskeytyi Kenelm keskellä erästä lausetta, joka oli Mr Ewlyniä miellyttänyt, ja pysähtyi yhtä äkisti tien viertä muodostavalle pientareelle. Vähän matkan päässä hänestä seisoi vanha talonpoikainen vaimo, jonka kanssa Lily, joka oli aidan toisella puolella, puhui. Mr Ewlyn ei ensin huomannut mitä Kenelm näki; hän kääntyi katsellaksensa häntä, ihmeissään siitä että hän niin äkkiä pysähtyi ja vaikeni. Tyttö pisti pienen korin muijan käteen, joka sitten kumarsi ja lausui hiljaisella äänellä: "Jumala teitä siunatkoon." Vaikka nämä sanat lausuttiin hyvin hiljaa, kuuli Kenelm ne kuitenkin ja sanoi hajamielisesti Mr Ewlynille: "Löytyykö suurempaa yhdyssidettä tämän elämän ja tulevaisen elämän välillä, kuin Jumalan siunaus, jota vanhan huulet anovat nuorelle?"
KYMMENES LUKU.
"Miten miehenne on, Mrs Haley?" sanoi pastori, joka nyt oli saapunut sille paikalle, jossa vanha vaimo seisoi — ja johon Lilyn kauniit kasvot vielä olivat käännetyt — ja Kenelm seurasi häntä hitaasti.
"Kiitoksia kysymästä, sir, hän on parempi — hän on nyt ylhäällä. Tämä nuori lady on hankkinut hänelle voimia —."
"Vaiti!" sanoi Lily punastuen. "Kiiruhtakaa kotia nyt; te ette saa antaa hänen vartoa päivällistä."