"Tällä lapsella on kultainen sydän," sanoi Mr Ewlyn, kun nuo kaksi miestä kulkivat edelleen. "Minä en liioitellut kun sanoin että hän on paras lääkäri tässä kylässä. Minä luulen että köyhät todella uskovat hänen olevan haltiattaren. Me lähetämme tietysti pappilasta tarvitsevaisille pitäjäläisillemme ruokaa ja viiniä; mutta se ei milloinkaan näy tekevän niille niin hyvää kuin hänen vähäiset ruokalajit, joita hän omilla hennoilla käsillään valmistaa; en tiedä huomasitteko korin, jonka vanha vaimo otti mukaansa. — Miss Lily on opettanut Will Somersin tekemään erittäin kauniita pieniä koria; ja hän panee ruokatavaroitansa koreihin, jotka hän koristaa nauhoilla. Se on korien näkeminen, joka herättää sairaan ruokahalua, ja lasta voi syyllä nyt sanoa haltiattareksi; mutta minä soisin että Mrs Cameron pitäisi vähän enemmän huolta hänen kasvatuksestaan."
Kenelm huokasi, mutta ei mitään vastannut.
Mr Ewlyn alkoi nyt puhua oppineista aineista ja niin he tulivat kylän näkyville, jolloin pastori pysähtyi ja osoitti kirkkoa, jonka tornin huippu kohosi vähän vasemmalla ja jonka vieressä kasvoi kaksi vanhaa ebenholtsipuuta, jotka osaksi varjosivat hautausmaata, ja takana haamoitti pappila puutarhan pensaiden väliltä.
"Nyt tiedätte tien," sanoi pastori, "suokaa anteeksi että jätän teidät nyt, minun täytyy monessa paikassa käydä; muiden muassa Haley raukan luona, joka on tuon vanhan vaimon mies, jonka näitte. Minä luen hänelle yhden luvun raamatusta joka päivä; mutta minä luulen että hän kuitenkin uskoo haltiattarien taikaa."
"Parempi on uskoa liikaa kuin liian vähän," sanoi Kenelm; ja hän lähti kylään, jossa hän Willin luona puoli tuntia katseli niitä kauniita koria, joita Lily oli opettanut Willin tekemään. Kun hän sitten palasi hitain askelin kotiapäin, poikkesi hän hautausmaalle.
Kirkko, joka oli rakennettu kolmannellatoista vuosisadalla, ei ollut iso, mutta epäilemättä kyllin suuri pitäjälleen, koska siinä ei näkynyt mitään uudenaikaisen lisärakennuksen merkkiä; se ei ollut korjausta tarvinnut. Vuosisadat olivat ainoastaan vaalentaneet sen lujia seiniä, joita ne paksut muuratti-rungot, jotka kohoittivat ylöspyrkiviä lehtiänsä uhkean tornin huippuun saakka, yhtä vähän vahingoittivat kuin hennommat ruusut, jotka kiertelivät noin jalan korkealle mahtavia pylväitä pitkin. Hautausmaan asema oli erittäin mukava: pohjoisessa suojeli sitä ylöspäin kohoava, metsäinen kukkula, joka aleni niitä reheviä niittyjä kohti, joiden läpi joki kierteli niin lähellä että sen lirisevä hulina kuului tyynenä päivänä. Kenelm istui vanhalle haudalle, joka nähtävästi menneinä aikoina oli valmistettu jollekin korkeasukuiselle henkilölle, mutta jonka hautakirjoitus oli kokonaan kulunut pois.
Paikan hiljaisuus ja yksinäisyys erittäin miellytti hänen miettiväistä mieltänsä; ja hän viipyi siellä kauan unohtaen aikaa ja tuskin kuullen kellon kaikua, joka muistutti sen kulkua.
Silloin äkkiä lankesi varjo — ihmismuodon varjo — nurmelle, johon hänen haaveksivat silmänsä olivat luodut. Hän katsoi hämmästyneenä ylös ja näki Lily'n seisovan edessänsä ääneti ja liikkumattomana. Tytön kuva oli tällä hetkellä niin hänen mielessänsä, että hän vapisi pelosta ikäänkuin ajatukset olisivat loihtineet hänen haamunsa esiin. Lily ensiksi puhui.
"Te myöskin täällä?" sanoi hän hyvin hiljaa, melkein kuiskaten.
"Myöskin!" toisti Kenelm nousten seisoalleen; "myöskin! Eihän se ole kumma että minun, joka olen muukalainen täällä, tekee mieli katsella kylän enin kunnioitettavaa rakennusta. Välinpitämättöminkin matkustaja poikkee tieltä, kun hän on pysähtynyt jonkun kaukaisen asumuksen tykönä. jossa eläviä ihmisiä asuu, mennäksensä katsomaan kuolleiden hautauspaikkaa. Mutta minua ihmetyttää että te, Miss Mordaunt, olette mieltynyt tähän paikkaan."