"Mutta," sanoi Lily vakaasti, "eikö olisi hauska, jos vielä löytyisi haltiattareita? hyviä haltiattareita, ja niitä saisi käsiinsä? saisi kertoa niille kaikesta mikä huolettaa ja surettaa meitä, ja saisi niiltä taikavoimaa sitä taikaa vastaan, jota käytämme itseämme kohtaan?"
"Minä luulen ettei olisi hyvä meille luottaa sellaisiin yliluonnollisiin neuvonantajiin. Meidän omat sielumme ovat niin rajattomat, että me, kuta enemmän niitä tutkimme, tulemme löytämään maailmoja maailmojen vieressä ilman loppua; ja maailmojen joukossa on Haltiattarien maa." Hän lisäsi itsekseen: "Enkö nyt ole Haltiattarien maassa?"
"Hiljaa!" kuiskasi Lily. "Älkää puhuko mitään vähään aikaan. Minä ajattelen sitä, jota juuri sanoitte, ja koetan käsittää sitä."
Heidän näin ääneti astuessansa eteenpäin, saapuivat he sen pienen kesähuoneen luo, jonka taru on omistanut Izaak Waltonin muistoksi.
Lily meni sisään ja istui; Kenelm istui hänen viereensä. Se oli pieni kahdeksankulmainen rakennus, joka, rakennustavasta päättäen, luultavasti oli Charles I:sen aikana rakennettu; valkeat, rapatut seinät sisäpuolella olivat täynnä nimiä ja kirjoituksia, joissa kalastusta ylistettiin, ja Izaakia kiitettiin, sekä otteita hänen kirjoistansa. Toisella puolella jokea he näkivät Grasmeren pihan suurine pajupuineen, joiden oksat riippuivat vedessä. Paikan yksinäisyys ja sen yhteys kalastajan yksinäisen elämän kanssa soveltuvat vallan hyvin yhteen tyynen päivän, hiljaisen ilman ja pilvisen taivaan kanssa.
"Te aioitte kertoa minulle epäilyksestänne holhojanne mielipiteihin katsoen muutamissa asioissa, joista ette itse voi hänelle puhua."
Lily kavahti ajatuksistansa, jotka tuntuivat olevan kaukana täten jälleen puheeksi otetusta aineesta.
"Niin, en voi ilmoittaa hänelle epäilyksiäni siitä syystä että ne koskevat minua ja hän on niin hyvä. Minun on häntä kiittäminen niin paljosta, etten voisi suututtaa häntä ainoallakaan sanalla, joka näyttäisi soimaukselta tai valitukselta. Te muistatte kai," tässä hän siirtyi lähemmäksi Kenelmiä, käänsi häneen rohkeat silmänsä ja pani kätensä hänen käsivarrellensa: "Te muistatte kai että minä hautausmaalla sanoin huomaavani kuinka ihminen aina ajattelee liian paljon itseänsä. Se on varmaankin väärin. Kun minä puhun teidän kanssanne ainoastaan itsestäni, tiedän kyllä tekeväni väärin, mutta en voi sille mitään, minun täytyy tehdä se. Älkää ajatelko pahaa minusta sentähden. Olette kyllä huomannut että minä en ole saanut sellaista kasvatusta kuin toiset tytöt. Onko holhojani tehnyt oikein siinä kohden? Jos hän ei olisi antanut minun noudattaa omia oikkujani, jos hän olisi antanut minun lukea niitä kirjoja, joita Mr ja Mrs Ewlyn tahtoivat minulle antaa luettaviksi niiden runojen ja haltiatarsatujen sijaan, joita hän minulle antoi, niin minulla olisi ollut niin paljon ajattelemista että olisin ajatellut vähemmän itseäni. Te sanoitte että kuolleet ovat entisyys, että ihminen unohtaa itsensä kun ajattelee kuolleita. Jos olisin lukenut enemmän entisyydestä ja minulla olisi enemmän tietoja niistä kuolleista, joiden historiaa se kertoo, niin varmaankin olisin vähemmän suljettu omaan ahtaasen, itsekkäiseen sydämeeni. Vasta viime aikoina olen ruvennut tätä ajattelemaan ja ruvennut suremaan ja häpeemään sitä että olen niin taitamaton sellaisissa asioissa, joita muut tytöt tietävät, yksin pikku Clemmykin. Ja minä en uskalla sanoa sitä Leijonalle, kun vasta häntä tapaan, sentähden että hän silloin soimaisi itseänsä, sillä hän tarkoitti vaan hyvää, kun hänen oli tapa sanoa: 'Minä en tahdo Haltiatarta oppineeksi, minulle on kylläksi että hän on onnellinen.' Oi, minä olinkin niin onnellinen, ihan viime aikaan saakka."
"Sentähden että te viime aikaan saakka tunsitte itsenne ainoastaan lapseksi. Mutta nyt, kun teidän tekee mieli tietää jotain, nyt lapsuus katoaa. Älkää kiusatko itseänne. Luonto on antanut teille hyvät hengenvoimat, ja niiden avulla te hyvin pikaan ja hyvin helposti hankitte itsellenne niitä tietoja, joita tarvitsette, voidaksenne puhua noiden pelättyjen 'aika-ihmisten' kanssa. Te opitte enemmän yhdessä kuukaudessa, kun olisitte oppinut vuodessa lapsena ollessanne, jolloin lukeminen olisi ollut rasitusta eikä mielityötä. Teidän tädillänne on varmaankin hyvät tiedot, ja jos uskaltaisin puhua hänen kanssansa kirjojen valitsemisesta —."
"Älkää sitä tehkö. Leijona ei hyväksyisi sitä."