"Ei; minun mieleni on paljon rauhallisempi kuin luulin olevan mahdollista sen jälkeen kun olin hänen jälleen nähnyt."
"Onko se todella niin!" sanoi Kenelm itsekseen. "Miltähän minulle tuntuisi jos näkisin Lilyn toisen miehen vaimona: hänen lapsensa äitinä?" Häntä hirvitti tämä ajatus ja hänen huuliltaan pääsi väkinäinen huokaus. Hän oli pysähtynyt, kun Tom herkesi puhuttelemasta häntä, ja tunsi, että jokin hiljaa koski hänen käsivarteensa, jota hän nojasi aitaa vasten. Hän katsoi sinne ja näki, että se oli Blanche. Se oli tavalla tai toisella päässyt huoneuksen sisällä olevalta vuoteeltaan ulos ja kun se oli kuullut äänen, joka tuntui tutulta sen korvissa, oli se hiipinyt esiin pensastosta ja hypännyt aitaukselle. Siinä se seisoi, selkä köyryssä ja hyrräsi, ikäänkuin ystävällisesti tervehtien.
Kenelm kumartui ja suuteli useampia kertoja sitä sinistä nauhaa, jota Lilyn käsi oli sitonut lemmityisen kaulaan. Blanche hyväksyi vähän aikaa hyväilyä, mutta kun se kuuli hiljaisen ratinan pensastosta, jota joku heräävä lintu oli matkaansaattanut, hyppäsi se vapisevien lehtien sekaan ja katosi näkyvistä.
Kenelm astui nopein, kärsimättömin askelin eteenpäin, eikä sanaakaan enää puhuttu ennenkuin he tulivat asuntoonsa ja erosivat toisistaan yöksi.
KOLMAS LUKU.
Seuraavana päivänä päivällisen aikana Kenelm ja hänen vieraansa, kävellessänsä joen rantaa pitkin, pysähtyivät Izaak Walton'in kesähuoneen edustalla ja menivät Kenelmin ehdoituksesta sisään lepäämään ja rauhassa jatkamaan aloitettua keskustelua.
"Te juuri sanoitte minulle," sanoi Kenelm, "että teistä tuntuu kuin kivi olisi rinnaltanne nostettu, siitä saakka kun jälleen Jessie Somersin tapasitte, ja että hän teistä on niin muuttunut, ettei hän enää ole se nainen jota te rakastitte. Mitä muuttumiseen tulee, niin se minusta näyttää olevan muutos parempaan, hänen ulkonäköönsä, käytökseensä ja luonteesensa katsoen; tietysti en sanoisi tätä, jos en olisi vakuutettu siitä että puhuitte aivan vilpittömästi kun sanoitte että muka haavanne on parantunut. Mutta minusta on hyvin kummallista että palava rakkaus, joka on syttynyt ja saanut sijaa niin harrasmielisen ja tulisen miehen sydämessä kuin teidän, yhtäkkiä voi, yhden ainoan yhtymisen kautta, haihtua tai muuttua tyveneksi ystävyydeksi; selittäkää se minulle."
"Se on minustakin ihmeellistä," vastasi Tom, "ja minä en tiedä voinko sitä selittää."
"Miettikää sitä ja koettakaa."
Tom mietiskeli vähän aikaa ja alkoi sitten: "Te tiedätte että minä olin vallan toinen mies silloin kun rakastuin Jessie Wilesiin ja sanoin: 'Tapahtukoon mitä tahansa, tuo tyttö on tuleva minun vaimokseni. Ei kukaan muu häntä saa.'"