"Sen myönnän; jatkakaa."
"Mutta sillä aikaa kun tulin toisellaiseksi mieheksi, niin mielikuvitukseni yhä vielä kuvasi häntä minulle samana Jessie Wilesinä; ja kun näin hänen Graveleighissä, hänen jo naimisessa ollessaan — sinä päivänä —."
"Kun pelastitte hänen squiren hävyttömyydestä."
"— Oli hän vasta nainut. Minä en ajatellut häntä naineena. Minä en nähnyt hänen miestänsä, ja muutos minussa alkoi vasta silloin. No niin, koko sillä ajalla kuin luin ja ajattelin ja koetin parantaa vanhaa minääni Luscombessa, oli Jessie Wiles yhä mielessäni ainoana tyttönä, jota eläissäni olen rakastanut ja milloinkaan voisin rakastaa; minä en uskonut mahdolliseksi voivani koskaan naida toista; kaikki omaiseni sitä toivoivat, mutta Jessien kasvot olivat taas edessäni ja minä sanoin itsekseni: 'Minä olisin kunnoton mies, jos menisin naimiseen naisen kanssa, kun en saa toista mielestäni.' Minun täytyi vielä kerta saada Jessieä nähdä, minun täytyi saada selkoa siitä, olivatko hänen kasvonsa nyt toden perään samat, jotka minulle kummittelevat yksin ollessani; ja minä olen hänen nähnyt, ja ne eivät olleet samat kasvot; kukaties ne ovat kauniimmat, mutta ne eivät ole tytön kasvot, ne ovat vaimon ja äidin kasvot. Ja eilen illalla, kun hän puhui niin avosydämisesti kuin en milloinkaan ennen ole kuullut hänen tekevän, niin huomasin sen muutoksen itsessäni, joka hiljakseen on tapahtunut kahden viime kuluneiden vuosien ajalla. Silloin, sir, kun minä olin sivistymätön, vähäpätöinen kylän hevoskengittäjä, ei ollut mitään eroitusta minun ja talonpojan tytön välillä; tai oikeammin talonpojan tyttö oli minua etevämpi kaikessa paitsi varallisuudessa. Mutta eilen illalla kysyin itseltäni, kun likemmältä häntä katselin ja hänen puhettansa kuuntelin: 'Jos Jessie nyt olisi vapaa, pakoittaisinko häntä minun vaimokseni rupeamaan?' ja vastasin itselleni: 'En.'"
Kenelm kuunteli tarkasti ja huudahti innokkaasti: "Miksi?"
"Tuntuu kenties siltä kuin tahtoisin kerskata. Mutta, sir, minä olen viime aikoina ollut ihmisten seurassa, sekä naisten että miesten, jotka ovat korkeampaa säätyä kuin se, josta minä olen syntynyt; ja minä tahtoisin vaimokseni kumppanin, joka olisi niiden vertainen; oi, sir, minä en usko että Mrs Somersista sellaisen saisin."
"Nyt ymmärrän teitä, Tom. Mutta te hävitätte minun typerää romaniani. Minä olen luullut että tuo pieni kukkapallilla leikkivä tyttö kasvaisi korvaamaan teille Jessieä; ja, minä tunnen näet niin vähän ihmissydäntä, luulin että ne vuodet, jotka tarvittaisiin kehittämään pientä tyttöä naiseksi, menisivät, ennenkuin vanhaa rakkautta voisi korvata. Nyt näen että pienellä kukkapalli-tytöllä ei ole mitään toiveita."
"Toiveita? Kyllä, Mr Chillingly," huudahti Tom nähtävästi närkästyneenä, "Susy on pieni herttainen olento, mutta hän on tuskin muuta kuin löytölapsi. Sir, kun viimeksi tapasin teitä Londonissa, niin puhuitte tästä asiasta niinkuin minä vielä olisin kylän hevoskengittäjän poika, joka voisi naida työmiehen tyttären. Mutta," lisäsi Tom ja hänen suuttunut äänensä kävi lempeämmäksi, "vaikka Susy olisi syntyänsä lady, niin luulen että se mies suuresti erehtyisi, joka luulee saavansa pientä tyttöä pitämään häntä isänä ja sitten, kun tyttö on täysikasvuinen, toivoo että tämä suostuisi ottamaan häntä rakastajaksi."
"Ah, uskotteko niin!" huudahti Kenelm innokkaasti, ja loi ilosta loistavat silmänsä Grasmereen päin. "Te uskotte sen; se on hyvin järkevästi sanottu — hyvä — teitä on kehoitettu naimaan, ja te olette evännyt sitä tehdä siksi kun olette jälleen nähnyt Mrs Somersin. Oletteko nyt enemmän taipuvainen tähän; sanokaa se minulle?"
"Minä sanoin eilen illalla että etevin rahamies Luscombessa, suurin viljakauppias, on pyytänyt minua rupeamaan kauppaliittoon hänen kanssaan. Ja, sir, hänellä on yksi ainoa tytär, joka on hyvin rakastettava, on saanut mitä parhaimman kasvatuksen ja käyttää itsensä ja puhuu aivan kuin lady. Jos minä naisin hänen, niin pääsisin pian etevimmäksi mieheksi Luscombessa, ja Luscombe lähettää, niinkuin epäilemättä tiedätte, kaksi edusmiestä parlamenttiin; kuka tietää, vaikka hevoskengittäjän poika vielä tulisi —." Tom keskeytti itseänsä — hämillään ollen kunnianhimoisesta ajatuksesta, joka hänen puhuessansa oli saattanut hänen poskensa entistä punaisemmiksi ja joka nyt loisti hänen rehellisistä silmistänsä.