Ja se pieni kiiltävä turkosisydämellä varustettu sormus oli Lilyn sormessa, ja he istuivat siellä lähes puoli tuntia; he eivät puhuneet paljon, mutta olivat ihmeen onnelliset; ei ainoatakaan uskollisuuden lupausta tehty. Ei, ei edes sanaakaan lausuttu, jota olisi voinut selittää lauseeksi "Minä rakastan sinua." Ja kuitenkin tiesi kumpikin heistä, kun he nousivat penkiltä ja astuivat ääneti joenrantaa pitkin, että hän oli rakastettu.
Kun he tulivat portille, joka vei Grasmeren puutarhaan, säpsähti Kenelm hiukan. Mrs Cameron seisoi portilla ja nojasi siihen. Sitä levottomuutta, joka Kenelmissä heräsi hänet nähdessänsä, ei Lily tuntenut; hän riensi Kenelmin edellä, suuteli tätiänsä poskelle ja juoksi pihan poikki kepein askelin ja iloisesti laulaen.
Kenelm jäi seisomaan portille Mrs Cameronia vastapäätä. Jälkimäinen avasi portin, kävi Kenelmin käsivarteen ja vei hänet takaisin joen rannalle.
"Mr Chillingly," sanoi hän, "minä olen varma siitä ettette pane sanoihini vakavampaa merkitystä kuin minä tahdon niille antaa, kun muistutan teitä siitä ettei ole mitään paikkaa, joka on niin piilossa, että se välttäisi juorupuhetta, ja teidän täytyy myöntää että minun holhottini herättää tämän huomiota, jos nähdään hänen kulkevan näillä poluilla yksin teidän ikäisenne ja kaltaisenne miehen kanssa, jonka oleskeleminen näillä seuduilla ilman nähtävää tarkoitusta jo on alkanut herättää arveluita. Minä en luule että holhottini teidän silmissänne on mitään muuta kuin vilpitön lapsi, jonka omituinen mielikuvitus ja taipumukset huvittavat teitä; ja vielä vähemmän minä luulen että hän on vaarassa väärin selittämään sitä huomiota, jota olette häntä kohtaan osoittanut. Mutta hänen tähtensä täytyy minun kuitenkin ottaa lukuun mitä muut voivat sanoa. Suokaa sentähden anteeksi kun lisään, että luulen teidänkin velvollisuutenne olevan kunnianne ja hyvän maineenne tähden tehdä samaa. Mr Chillingly, minä olisin hyvin iloinen, jos soveltuisi teidän tuumiinne lähteä pois täältä."
"Hyvä Mrs Cameron," vastasi Kenelm, joka vallan tyynen-näköisenä oli tätä puhetta kuunnellut; "minä kiitän teitä siitä että puhutte niin suoraan asian, ja minä olen iloinen siitä että saan tilaisuutta ilmoittaa teille että aion lähteä tästä seudusta siinä toivossa, että saan palata tänne muutaman päivän kuluttua ja silloin oikaista teidän erehdyksenne siihen kantaan nähden, jolla minä teidän holhottianne katselen. Sanalla sanoen," tässä hänen kasvonsa ja äänensä äkkiä muuttuivat, "minun hartain toivoni on vanhemmiltani saada oikeus vakuuttaa teitä siitä, että he rakkaudella vastaanottavat teidän holhottianne tyttäreksensä, siinä tapauksessa että hän suostuu minun pyyntööni ja uskoo minulle toimen tehdä hänet onnelliseksi."
Mrs Cameron pysähtyi äkkiä ja loi hänen kasvoihinsa sanomattoman levottoman katseen.
"Ei, Mr Chillingly," huudahti hän, "niin ei saa olla — ei voi olla. Poistakaa mielestänne niin hurja ajatus. Se on nuoren miehen järjetön romaani. Teidän vanhempanne eivät voi antaa suostumustansa siihen että te naitte minun hoidokkaani; minä sanon teille edeltäkäsin etteivät voi."
"Mutta miks'ei?" sanoi Kenelm hiljaa hymyillen.
"Miks'ei?" toisti Mrs Cameron kiivaasti; sitten hän jossakin määrin jälleen saavutti tavallisen tyyneytensä. "Se on helppo selittää. Mr Kenelm Chillingly on hyvin vanhan suvun ja, niinkuin olen kuullut, suurien tiluksien perillinen. Lily Mordaunt ei ole mitään: orpolapsi, ilman omaisuutta, ilman sukulaisia, alhaisesta säädystä lähteneen taiteilijan holhotti; hän puuttuu korkeasukuisen naisen tavallista sivistystä; hän ei ensinkään tunne sitä maailmaa, jossa te elätte. Teidän vanhemmillanne ei ole oikeutta sallia pojan, joka on niin nuori kuin te, äkillisen ja mielettömän naimisen kautta astua ulos omasta piiristänsä. En minä, eikä Walter Melville milloinkaan suostuisi siihen että Lily tulisi perheesen, joka vastenmielisesti ottaisi häntä vastaan; olkoon siinä kylläksi sanottu. Poistakaa nämä ajatukset mielestänne. Ja hyvästi."
"Rouva," vastasi Kenelm hyvin vakaasti, "uskokaa minua, kun vakuutan etten olisi puhunut näin suoraan teille, jos en olisi toivonut että ne syyt, joita te tuotte esiin minun rohkeaa tuumaani vastaan, eivät vanhemmilleni ole niin tärkeät, kuin te luulette. Vaikka olen nuori, voin kuitenkin vaatia oikeuden itse valita vaimoni. Mutta minä olen luvannut isälleni etten kosi ketään ennenkuin olen ilmoittanut hänelle toivomukseni ja saanut hänen suostumuksensa siihen; ja hän on viimeinen maailmassa, joka kieltäisi tätä suostumusta, kun sydämeni olisi niin kiintynyt siihen, kuin se nyt on. Minä en tarvitse omaisuutta vaimoni kanssa, ja jos milloinkaan tekisi mieleni päästä korkeaan asemaan maailmassa, niin ei mitkään sukulaisuuden siteet voisi minulle siinä olla niin suureksi hyödyksi kuin sen vaimon hymyily, jota rakastan. On ainoastaan yksi asia, jota vanhempani katsoisivat oikeudekseen vaatia siltä, jonka minä olen valinnut meidän nimeämme omistamaan. Minä tarkoitan että hänen tulee olla hyvän näköinen, miellyttävä käytöksensä ja periaatteensa puolesta ja — äitini ainakin lisäisi — jaloa sukua. Mitä hänen ulkonäköönsä ja käytökseensä tulee, olen minä lapsuudestani saakka nähnyt paljon ylhäisten maailmasta, mutta en ole kaikkein ylhäisimpäinkään joukossa nähnyt ketään, joka ulkonaisessa suloudessa ja synnynnäisessä hienotuntoisuudessa olisi ollut häntä etevämpi, jota minä omakseni tahtoisin. Mitä tavallisen kouluopetuksen mitättömyyteen ja turhuuteen tulee, niin se pian on korvattu. On siis viimeinen ominaisuus — suku. Mrs Braefield on sanonut minulle että te olette vakuuttanut hänelle Miss Mordauntin olevan jaloa sukua, vaikka asianhaarat, joista minulla ei vielä ole oikeus saada tietoa, ovat tehneet hänen halpasäätyisen miehen holhotiksi. Väitättekö sitä vastaan?