"Silloin te puhutte minulle siitä ennenkuin menette Lilyn puheille, sillä silloin tulee toinen kysymys: Suostuuko hänen holhojansa siihen? — ja — ja —."
"Ja mitä?"
"Se on yhdentekevä. Minä luotan teidän kunniaanne tässä asiassa, niinkuin kaikessa muussakin. Hyvästi."
Hän lähti nopein askelin takaisin, jupisten itsekseen: "Mutta he eivät suostu. Jumala suokoon ett'eivät suostuisi, mutta jos he sitä tekevät, mitä — mitä silloin on sanominen tai tekeminen? Voi, jospa Walter Melville olisi täällä, tai jos tietäisin mihin minä kirjoittaisin hänelle!"
Paluumatkalla Cromwell Lodgeen Kenelmin saavutti pastori.
"Minä olen juuri matkalla teidän luoksenne, Mr Chillingly, ensiksikin kiittämään teitä siitä erittäin kauniista lahjasta, jolla olette pientä Clemmiäni ilahuttanut, ja toiseksi kutsumaan teitä meille tapaamaan Mr. ——, kuuluisaa muinaistutkijaa, joka tänä aamuna tuli Moleswichiin minun pyynnöstäni tutkimaan vanhaa götiläistä hautaa meidän hautausmaalla. Ajatelkaapas, — vaikka hän ei voi lukea kirjoitusta paremmin kuin mekään, niin hän kuitenkin tuntee sen historian. Näyttää siltä että eräs nuori, urhoollisista teoistansa kuuluisa ritari, Henry IV:nen hallituksen aikana, nai erään mahtavan Montfichetin kreivin tyttären, joka kreivinsuku silloin oli mahtavin suku näillä seuduin. Hän sai surmansa puolustaessansa kirkkoa Lollard-puolueen hyökkäystä vastaan; hän kaatui sillä paikalla, missä hauta nyt on. Sentähden hauta on hautausmaalla, eikä kirkon sisässä. Mr —— keksi tämän vanhassa kirjoituksessa siitä vanhasta ja kerta kuuluisasta perheestä, johon nuori Albert ritari kuului ja joka, valitettavasti, sai niin surkean lopun; Fletwodein suku, Fletwoden ja Malpan baronit. Mikä voitto tämä on kauniista Lily Mordauntista, joka aina on luullut että se oli hänen oman romantillisen keksintönsä sankarittaren hauta! Tulkaa päivällisille; Mr —— on hyvin hauska mies ja osaa kertoa huvittavia juttuja."
"Minun on mieleni paha siitä etten voi tulla. Minun täytyy kohdakkoin palata kotiin muutamaksi päiväksi. Tuo vanha Fletwoden suku. Minä aivan näen silmäini edessä tuon harmaan tornin, jossa he kerta hallitsivat; ja viimeinen sitä sukua seurasi Mammonia Edistyvän Aikakauden rinnalla — tuomittu petturi! Mikä kauhea pilkka sukuylpeydestä!"
Kenelm lähti samana iltana Cromwell Lodgesta, mutta hän piti vielä huoneensa siellä, sillä hän sanoi että hän kenties vallan odottamatta tulee takaisin jonakin päivänä seuraavalla viikolla.
Hän viipyi kaksi päivää Londonissa, sillä hän tahtoi että se, minkä hän oli kirjoittanut Sir Peterille, tunkisi isän sydämeen, ennenkuin hän itse tulisi siihen vetomaan.
Kuta enemmän hän mietti sitä epäkohteliasta tapaa, jolla Mrs Cameron oli hänen ilmoitustansa kuunnellut, sitä vähemmän arvoa hän siihen pani. Jos Mrs Cameronilla, niinkuin hän otaksui, ennen oli ollut paljon korkeampi yhteiskunnallinen asema kuin nyt, — jota hänen erinomaisen hieno käytöksensäkin näytti todistavan — mutta nyt, niinkuin hän sanoi, kokonaan riippui maalarin hyvyydestä, joka maalari vasta hiljan oli jonkimoista huomiota herättänyt taiteensa kautta, niin hänellä kyllä oli syytä pelätä että hän joutuisi rikkaampien naapuriensa säälin alaiseksi, joka olisi alentavaista hänelle; Kenelm huomasi myöskin, likemmin asiaa ajateltuansa, että hänellä ei ollut enemmän oikeutta kuin näillä naapureillakaan, saada likempiä tietoja Mrs Cameronin ja Lilyn sukulaisuuden suhteista, niin kauan kuin hänellä ei vielä ollut varsinaista oikeutta vaatia sitä.