Kenelm ei tavannut isäänsä eikä äitiänsä ennenkuin hän tuli päivällisille. Silloin hän pantiin istumaan Cecilian viereen. He puhuivat hyvin vähän toistensa kanssa, pääasiallinen puheenaine olikin yleinen ja koski Chillingly Gordonin vaalia, joka miellytti kaikkia; ennustettiin että hän voittaisi, puhuttiin siitä mitä hän parlamentissa toimittaisi. "Siellä on niin suuri puute eteenpäin pyrkivistä nuorista miehistä," sanoi Lady Glenalvon, "että vaikka hän olisi ainoastaan puolet niin taitava kuin hän on, niin olisi etu että hän sinne tulisi."
"Etu minkä suhteen?" kysyi Sir Peter äkäisesti. "Hänen maallensako?
Siitä hän minun luullakseni ei välitä pennyn edestä."
Tähän väitökseen Leopold Travers vastasi hyvin innokkaasti ja Mrs
Cameron piti yhtä suurella innolla hänen puoltansa.
"Minä puolestani luulen," sanoi Lady Glenalvon sovittavalla äänellä, "että jokainen taitava mies parlamentissa on eduksi maalle; ja hän voipi palvella maatansa yhtä voimakkaasti vaikka hän ei kerskaa rakkaudestansa siihen. Ne valtiolliset miehet, joita minä enin pelkään, ovat nuo meluavaiset patriotit, jotka nyt Franskassa pääsevät valtaan. Kun Sir Robert Walpole sanoi: 'Kaikilla noilla miehillä on hintansa,' osoitti hän niitä miehiä, jotka sanovat itsensä 'patrioteiksi'."
"Hyvä!" huudahti Travers.
"Sir Robert Walpole osoitti rakkauttansa maahansa pilaamalla sitä. On monta muuta keinoa maan pilaamiseen kuin lahjomiset," sanoi Kenelm lempeästi, ja se oli hänen ainoa apunsa yleiseen keskuspuheesen.
Vasta sitten kun muut seuran jäsenet olivat lähteneet levolle, tapahtui se neuvottelu, jota Kenelm ikävöi ja Sir Peter pelkäsi. Se kesti myöhään yötä myöten; kun he erosivat toisistaan tuntui heidän sydämensä keveämmältä ja he rakastivat toisiansa enemmän kuin ennen. Kenelm oli kuvannut Haltiatarta niin ihmeen viehättäväksi ja niin täydellisesti vakuuttanut Sir Peteriä siitä että hänen mieltymyksensä tähän Haltiattareen ei ollut mikään haihtuva nuoruuden mielikuvitus, vaan rakkaus, joka on juurtunut syvästi sydämeen, että tämä, vaikka syvään huoaten, luopui ajatuksesta saada Cecilia miniäksensä; ja hän lohdutti itseänsä vihdoin sillä että Lily oli jaloa sukua, ja että nimi Mordaunt todella oli vanhan ja kuuluisan suvun nimi, ja sanoi hymyillen: "Se olisi voinut olla pahempi, poikani. Minä aloin pelätä että sinä Miversin ja Welbyn opinnoista huolimatta olisit rakastunut 'Myllärin tyttäreen.' Meille tulee kumminkin vaikea tehtävä saada äitisi puolellemme. Salatakseni sinun ensimmäistä pakoasi kodistamme luulottelin minä pahaksi onneksi häntä että sinä ajattelit Lady Janea, herttuan tytärtä, ja nyt se yhä vaan on hänen mielessänsä. Niin käy kun valehtelee."
"Minä toivon että Lady Glenalvon tulee meitä auttamaan," sanoi Kenelm. "Jos niin arvossa pidetty ylhäisen maailman oraakeli puhuu minun puolestani ja lupaa esitellä vaimoani hovissa, niin luulen että äitini suostuu siihen että järjestämme vanhat perhetimantit hänen käytettäväksensä Londonissa. Ja sitten voitte myöskin sanoa äidilleni että minä aion ruveta kreivikunnan kandidaatiksi. Minä tahdon parlamenttiin, ja jos siellä tapaan meidän taitavan serkkumme ja huomaan ett'ei hän välitä maasta pennyn edestä, niin olkaa vakuutettu siitä että minä annan hänelle selkään helpommin kuin Tom Bowlesin voitin."
"Tom Bowles! Kuka hän on? — ah! nyt muistan että sinä eräässä kirjeessäsi puhuit Bowles nimisestä miehestä, jonka lempitutkinnon esine oli ihmiskunta; hän on siis moraali-filosoofi."
"Moraali-filosoofit," vastasi Kenelm, "ovat niin täyttäneet aivonsa uusien aatteiden alkoholilla, että heidän moraaliset jalkansa ovat käyneet horjuviksi, ja ihmisystävän tulisi ennemmin toimittaa heitä makuulle kuin antaa heille selkään. Minun Tom Bowles'ini on jäntere-kristitty, joka ei käynyt vähemmän jäntereiseksi, vaan paljoa enemmän kristityksi senjälkeen kuin hän sai selkäänsä."