Lady Glenalvon pani käsivartensa Cecilian kaulan ympärille ja suuteli häntä, kuiskaten: "Tuo mies on vallan pettänyt minun, hän ei ansaitse sitä onnea, jota minä olin hänelle toivonut!"
"Kenestä te puhutte?" kysyi Cecilia ja kävi vaaleaksi.
"Kenelm Chillinglystä. Hän näyttää ihastuneen köyhään tyttöön, jonka hän matkoillansa on tavannut, ja on tullut tänne saamaan vanhempiensa suostumusta kosia häntä; hän on tämän suostumuksen saanut ja lähtenyt kosimaan."
Cecilia oli vähän aikaa vaiti, silmät suljettuna; sitten hän sanoi: "Hän ansaitsee mitä suurimman onnen, ja hän ei milloinkaan voisi valita kelvottomasti. Jumala häntä varjelkoon — ja — ja —" Hän aikoi lisätä "hänen morsiantansa", mutta hänen huulensa eivät voineet sitä sanaa lausua.
"Gordon serkku on kymmentä kertaa arvokkaampi kuin hän," huudahti Lady
Glenalvon harmissaan.
Hän oli auttanut Kenelmiä, mutta hän ei ollut hänelle anteeksi antanut.
VIIDES LUKU.
Kenelm makasi sen yön Londonissa, ja koska seuraava päivä oli erinomaisen kaunis, päätti hän jalkasin lähteä Moleswichiin. Hän ei tällä kertaa tarvinnut vaivata itseänsä matkalaukkua kantamalla; hän oli jättänyt Cromwell Lodgeen kylläksi vaatteita.
Iltapuolella oli hän saapunut mitä kauniimpaan maalaiseen kylään, jonka ohitse harmaa Thames kierteleikse.
Se ei ollut suorin tie Londonista Moleswichiin, mutta se oli hauskempi jalkamiehelle. Ja kun hän helteisen kylän pitkällä kadulla saapui virran viehättävälle rannalle, oli hän iloinen siitä että hän sai levätä ja nauttia lirisevän veden viileyttä ja kuunnella sen kohinaa rantaa vasten. Hänellä oli hyvä aika. Cromwell Lodgessa asuessansa oli hän tutustunut Moleswichin lähiseutuun, sillä hän oli paljon kuljeskellut ulkona, ja hän tiesi että hän vainion poikki vievää polkua myöten saapuisi vähemmässä kuin tunnissa sille syrjäjoelle, jonka varrella Cromwell Lodge oli, vastapäätä sitä puu-siltaa, joka vei Grasmereen ja Moleswichiin.