Tässä laulaja pysähtyi, ja Kenelm sanoi vapisevalla äänellä: "Eikö nyt ole aika tutustua ilmoittamalla toinen toisillemme nimemme? Minulla ei ole syytä enää salata nimeäni, eikä minulla ole ollutkaan muuta syytä siihen kuin oikku — Kenelm Chillingly, Sir Peterin, Exmundhamin omistajan, ainoa poika."
"Minä onnittelen isäänne siihen että hänellä on niin lahjakas poika," sanoi laulaja kohteliaasti kuin ainakin. "Te tunnette jo minua kylläksi tietääksenne että olen paljon alhaisempaa säätyä kuin te; mutta jos sattumalta olette käynyt kuninkaallisessa akademiiassa tänä vuonna — ah, minä käsitän teidän hämmästystänne — niin kenties olette siellä huomannut kuvan, jonka ensimmäisen suunnitelman olette nähnyt: 'Kukkapallolla leikkivä tyttö', yksi niistä kolmesta maalauksesta, joita 'The Londoner' on ankarasti arvostellut, mutta joka kuitenkin, tästä mahtavasta vihollisesta huolimatta, on tuottanut varallisuutta ja luvannut mainetta kuljeksivalle laulajalle, jonka nimen olisitte huomannut olevan Walter Melville, jos maalauksien näkeminen olisi saattanut teitä sitä kysymään. Ensi tammikuussa toivon tämän kuvan tähden saavani nimeeni liittää 'kuninkaallisen akademiian jäsen.' Yleisö ei salli niiden estää minua siihen arvoon pääsemästä, 'The Londoner' sanokoon mitä tahansa. Te olette luultavasti odotettu vieraaksi johonkin suureen huvilaan, joiden ikkunoista tuli näkyy tuolla etäällä. Minä menen hyvin vaatimattomaan majaan, jossa tästä lähtein toivon löytäväni vakinaisen kodin. Minä viivyn siellä ainoastaan moniaita päiviä, mutta käykää minua katsomassa, olkaa hyvä, ennenkuin lähden pois. Majan nimi on Grasmere."
KUUDES LUKU.
Laulaja pudisti sydämellisesti matkakumppaninsa kättä, jota kumppania hän oli kehoittanut hankkimaan itselleen kotia, huomaamatta kuinka kylmäksi tämän käsi oli käynyt. Hän astui kepein askelin puisen sillan yli, ja Max juoksi edellä; kun hän saapui sillan toiselle puolelle, kaikui Kenelmin korvaan valoisan yön hiljaisuudessa tuo lopettamaton rakkauden laulu:
"Laulaen — laulaen,
Iloisesti laulaen,
Koirinensa tietä pitkin astuskelee
Nieresteinin ritari tuo urhoisa."
Rakkauden laulu, joka oli keski-eräinen — miksi keski-eräinen? Kenelm ei sitä voinut käsittää. Se oli rakkauden laulu, jossa mitä kauniin haltiatarsatu oli runomittaan sovitettu; Lily oli hyvin mieltynyt siihen ja Leijona oli luvannut Lilylle tehdä siitä runon, mutta valmistaa se ainoastaan hänen läsnä-ollessansa ja hänen täydelliseksi tyydytykseksensä.
Jos minä en uskaltanut koettaa paperille panna kaunopuheisen maineenhakijan sanoja sanasta sanaan, niin vielä vähemmän uskallan paperille panna kaikkea mitä tapahtui rakkautta ikävöivän äänettömässä sydämessä.
Siitä hetkestä kun Kenelm Chillingly oli Walter Melvillestä eronnut seuraavan päivän aamupäivään saakka vaijenti ulkonaisen luonnon kesäinen ilo hänen kolkkoja aavistuksiansa.
Tämä Walter Melville oli epäilemättä Lilyn rakastettu holhoja; epäilemättä se oli Lily, jonka hän oli morsiamekseen valinnut. Mutta siinä asiassa sai Lily itse päättää. Oli vielä katsottava oliko Kenelm erehtynyt siinä uskossa, joka oli tehnyt maailman niin kauniiksi hänen silmissään siitä kuin he viimein toisistaan erosivat. Kaikissa tapauksissa vaati velvollisuus Lilyä kohtaan ja myöskin velvollisuus kilpailijaa kohtaan että Lily saisi valita heidän välillä. Ja kuta enemmän hän muistutti mieleensä kaikkea mitä Lily oli puhunut hänelle holhojastansa, joka niin suoraan, niin vilpittömästi ilmoitti mieltymystä, ihailemista, kiitollisuutta, sitä enemmän hänen pelkonsa poistui ja hän kuiskasi itsekseen: "Niin lapsi puhuisi isästään: niin ei tyttö puhu siitä miehestä, jota hän rakastaa; hän ei suinkaan uskalla häntä kiittää."
Sanalla sanoen, Kenelm ei millään muotoa näyttänyt käytöksessään tai katseissaan alakuloisuutta, kun hän vähää ennen puolta päivää kulki sillan poikki ja astui Grasmeren lumotulle alalle. Palvelija, joka aukaisi oven, vastasi Kenelmin kysymyksen ettei Mr Melville eikä Miss Mordaunt olleet kotona; he olivat vasta hiljan menneet ulos kävelemään. Kenelm aikoi juuri lähteä pois, kun Mrs Cameron tuli porstuaan ja enemmän viittauksilla kuin sanoilla kehoitti häntä tulemaan sisään. Kenelm seurasi Mrs Cameronia salongiin. Hän aikoi ruveta puhumaan, kun Mrs Cameron keskeytti häntä äänellä, joka oli vallan toisellainen kuin se tavallisesti oli, niin karkea ja terävä, että se tuntui valitushuudolta.