Näin puhuen hän oli tullut ovelle, kumarsi ja lähti.
"Suo anteeksi, Lily, että hän on noin jörö; hänkin on rakastunut; hänkin toivoo pian tapaavansa morsiantansa," sanoi taiteilija iloisesti; "mutta koska hän nyt tietää kalleimman salaisuuteni, niin luulen että minullakin on oikeus saada tietää hänen salaisuuttansa! minä aion koettaa."
Hän oli tuskin lausunut nämä sanat ennenkuin hänkin lähti huoneesta ja saavutti Kenelmin juuri porstuankynnyksellä.
"Jos menette takaisin Cromwell Lodgeen — luultavasti panemaan kapineitanne kokoon — niin sallikaa minun tulla mukaanne sillalle saakka."
Kenelm nyykäytti päätänsä myöntymisen merkiksi ja he astuivat ääneti puutarhan portista maantielle, joka kierteli aitausta pitkin; kun tulivat sille paikalle, jossa Kenelm oli nähnyt Lilyn kasvot lehdikon välitse päivällä sen jälkeen kun he ensimmäisen ja ainoan kerran olivat riidelleet, samana päivänä kun vanha vaimo Lilystä erotessaan oli sanonut: "Jumala teitä siunatkoon!" ja jolloin pastori oli puhunut Lilyn haltiattaren kaltaisesta suloudesta; no niin, juuri kun sille paikalle tulivat, näkyivät jälleen Lilyn kasvot, mutta tällä kertaa ne eivät olleet loistavan näköiset, jos ei voi sanoa mitä kapeimman kuun kalpeutta sädettä loistavaksi. Kenelm näki, hämmästyi, pysähtyi. Hänen kumppaninsa, joka juuri iloisesti puhui, josta puheesta Kenelm ei ollut sanaakaan kuullut, ei nähnyt eikä pysähtynyt; hän kulki edelleen iloisesti puhellen.
Lily ojensi kätensä lehdikosta. Kenelm tarttui siihen kunnioituksella.
Tällä kertaa ei Kenelmin käsi vavissut.
"Hyvästi!" kuiskasi Lily, "hyvästi ainaiseksi tässä maailmassa. Te käsitätte — te käsitätte kyllä minua. Sanokaa että sen teette."
"Minä ymmärrän. Jalo lapsi — jalo valinta. Jumala teitä siunatkoon! Jumala minua rohkaiskoon!" jupisi Kenelm. He katsoivat toinen toisensa silmiin. Oi, mikä suru: ja oi, mikä rakkaus molempain silmissä.
Kenelm kulki edelleen.
Kaikki oli sanottu yhdessä silmänräpäyksessä. Kuinka usein kaikki sanotaan yhdessä silmänräpäyksessä! Melville oli keskellä kiihkoista lausetta, jota hän oli aloittanut kun Kenelm jäi jälkeen ja jonka päätös kuului näin: