"Sanoin ei voi selittää kuinka ihanalta elämä näyttää, kuinka helpolta tuntuu maineen voittaminen siitä päivästä — siitä päivästä —" ja hän pysähtyi vuoroonsa, loi silmäyksen auringon valaisemaan maisemaan ja hengitti syvään, ikäänkuin huoaten sieluunsa kaiken sen maan ilon ja ihanuuden, jota hänen silmänsä käsitti ja näköpiirin kaari rajoitti.
"Eivät nekään, jotka häntä parhaiten tuntevat," jatkoi taideniekka, kulkien edelleen, "ei hänen tätinsäkään voinut milloinkaan aavistaa kuinka totinen ja vakaa tämän tytön luonne on sen lapsellisien haaveksimisien ohessa. Me kuljimme pitkin joen rantaa kun minä aloin kertoa hänelle kuinka yksinäinen maailma minulle olisi, jos en saisi häntä elämäni kumppaniksi; sillä aikaa kun minä puhuin, oli hän poikennut siltä tieltä, jota me kuljimme, ja vasta kun olimme sen kirkon suojassa, jossa meitä vihitään, lausui hän ne sanat, jotka hopeareunoilla varustavat jokaista pilveä kohtalossani; sillä hän osoitti kuinka likeisessä yhteydessä rakkaus on uskonnon pyhyyden kanssa hänen sielussansa."
Kenelmiä värisytti — kirkko — hautausmaa — vanha götiläinen hauta — kukkaset lapsen haudan ympärillä.
"Matta minä puhun aivan liiaksi itsestäni," pitkitti taiteilija. "Rakastajat ovat enin itsekkäitä kaikista itsekkäisistä ihmisistä, ja enin puheliaat kaikista kielikelloista. Te olette toivottanut onnea minun aiottuun naimiseeni, milloin minä saan toivottaa onnea teidän naimiseenne? Koska me nyt olemme ruvenneet uskomaan toisillemme elämämme yksityiskohtia, niin te olette minun velalliseni."
He olivat nyt saapuneet sillalle. Kenelm kääntyi äkkiä: "Hyvästi; erotkaamme tässä toisistamme. Minulla ei ole mitään kertomista teille, joka ei teidän korvissa kuuluisi pilkalta, kun toivotan teille onnea." Tämän sanottua Kenelm puristi kumppaninsa kättä voittamattoman tuskan voimalla, ja riensi sillan yli ennenkuin Melville ehti hämmästyksestään toipua.
Taiteilijalla olisi ollut hyvin vähän oikeutta neron todelliseen ominaisuuteen, se on, intohimon sääli intohimoa kohtaan, jos tämä Kenelmin salaisuus, jota hän niin iloisesti oli sanonut voivansa vaatia saada tietää, ei olisi käynyt hänelle selväksi niinkuin sähkökipinän kautta. "Mies parka!" sanoi hän itsekseen sääliväisesti; "kuinka luonnollista se oli että hän rakastui Haltiattareen! mutta kaikeksi onneksi hän on niin nuori, ja niin filosoofinen, että se on ainoastaan yksi niitä koetuksia, joita minä olen kokenut vähintään kymmenen kertaa vuodessa ja joiden tekemistä haavoista ei mitään arpia jää."
Näin itsekseen puhellen palasi lämmin-verinen luonnon ihailija kotiin, ollen liian onnellinen oman rakkautensa voiton riemussa voidaksensa tuntea muuta kuin ystävällisintä osanottoa sitä haavoitettua sydäntä kohtaan, jonka hän epäilemättä sen parantavaa vaikutusta uskoi nuoruuden epävakaisuuden ja filosofiian lohdutuksen huostaan. Onnellinen kilpailija ei hetkeäkään aavistanut että Lily rakasti Kenelmiä; että yksi atoomi sen tytön sydämessä, joka oli luvannut ruveta hänen morsiamekseen, voisi saada valonsa ja varjonsa toisesta rakkaudesta, kuin hänen. Mutta hän ei puhunut Mrs Cameronillekaan Kenelmin salaisuudesta ja surusta; ja tietysti ei Mrs Cameron eikä Lily tahtonut kysyä mitään pois-lähteneestä vieraasta.
Kenelm Chillinglyn nimeä mainittiin ani harvoin, tuskin ensinkään tässä talossa niinä harvoina päivinä, jotka kuluivat ennenkuin Walter Melville lähti Grasmerestä mennäksensä Rheinin rannoille, josta hän ei aikonut palata ennenkuin syksyllä, jolloin hänen ja Lilyn häät vietettäisiin. Lily oli näiden päiväin kuluessa tyyni ja näennäisesti iloinen — hänen käytöksensä sulhastaan kohtaan oli, vaikka vähän ujosteleva, yhtä hellä kuin ennenkin. Mrs Cameron oli iloinen siitä että hän niin helposti oli Kenelm Chillinglystä päässyt.
KAHDEKSAS LUKU.
Jos ei Kenelm Chillingly olisi lausunut nuo varoittavaiset sanat balkongin alla Luscombessa, niin hän ei olisi Walter Melvillestä kilpailijaa saanut. Mutta lukija arvostelisi Kenelmin luonnetta väärin, jos hän luulee että sellainen ajatus teki hänen surunsa katkerammaksi. Hän ei surrut sitä että jalo henkilö oli pelastunut kiusauksesta suureen syntiin.