"Sir, kuinka uskallatte —"
"Hiljaa! Jos ihminen tappaa toisen ihmisen hillitsemättömän vihan hetkenä, niin on se rikos, jota, vaikka omatunto kovasti sitä rankaisee, laki lempeästi kohtelee ja sanoo pelkäksi miestapoksi; mutta jos voipi ilmoittaa jotakin syytä väkivaltaan — niinkuin mustasukkaisuutta tai kostoa — eikä olisi yhtään todistajaa vakuuttamassa ettei väkivalta ollut tahdollinen, niin laki ei sano sitä miestapoksi, vaan murhaksi. Eikö se ollut tämä ajatus, joka saattoi teitä rukoilevasti huudahtamaan: 'Menkää pian — välttäkää häntä?'"
Vaimo ei vastannut mitään, vaan vaipui tuolillensa ja hengitti raskaasti.
"Niin, rouva," pitkitti Kenelm lempeästi; "älkää olko levoton. Jos te minua autatte niin minä olen varma siitä että voin pelastaa poikanne sellaisista vaaroista, ja minä vaan pyydän teiltä lupaa saada häntä pelastaa. Minä olen vakuutettu siitä, että hän on hyvä ja jalo luonteeltansa, ja että hän kannattaa pelastaa." Näin puhuessaan hän tarttui Mrs Bowles'in käteen. Tämä puristi hänen kättänsä ja hänen ylpeytensä katosi ja hän alkoi itkeä.
Vihdoin hän jälleen toipui ja sanoi:
"Se on kaikki tuon tytön takia. Hän ei ollut sellainen ennenkuin hän tutustui hänen kanssansa ja tämä teki hänen puolihulluksi. Hän ei ole sama mies kuin ennen siitä asti — Tom parka!"
"Tiedättekö, että hän kyläläisten läsnäollessa on luvannut minulle että, jos hän tappelussa joutuisi tappiolle, niin hän ei milloinkaan enää kiusaisi Jessie Wiles'iä?"
"Kyllä, hän kertoi itse sen minulle; ja tämä juuri nyt häntä vaivaa. Hän miettii, miettii sitä yhä ja jupisee itsekseen, eikä anna itseänsä lohduttaa; — ja minä pelkään, että hän miettii kostoa. Ja, sentähden minä vielä kerta pyydän teitä karttamaan häntä."
"Hän ei mieti kostoa minulle. Jos minä menisin pois enkä enää milloinkaan täällä kävisi, luuletteko, suoraan puhuen, että tuon tytön henki olisi vaaratta?"
"Mitä! Minun Tomminiko tappaisi vaimon?"