Nydian lemmenlaulu.
1.
Säde päivän ja liitävä läntinen
He ruusua armasti somaa.
Sen vuoks tuul' henkäili huoaten.
Säde pilvien etsi lomaa.
2.
Mist' onkaan aukean tuulen tie.
Tuon ilmojen lapsipuolen?
On sielu hällä, ken luullut lie,
Ja huokaus lemmen, huolen.
3.
Oi säde sä onnekas! Helppo sun
On lempesi lausua julki.
Sun loistosi kieltä on kaivatun,
Mi kaikkien kuulluks kulki.
4.
Kuin tuuli kertovi lemmestään?
Ei äänensä poloista puolla.
Se vaieten etsivi ystävätään,
Sen lemmenkieltä on — kuolla.
»Laulusi on kovin surunvoittoinen, tyttöseni», Glaukus virkkoi. »Nuoruutesi tuntee toistaiseksi vain lemmen tumman varjon, se synnyttää meissä aivan toisenlaisen innoituksen, kun se meissä puhkee ja herää.»