»Käyn hänen luonaan vielä tänään.» Julia päätteli. »Ei, miksen heti?»
»Päivänvalossa ja hänen nykyisen sairautensa aikana sinulla ei ole mitään pelättävää», Nydia vastasi tuntien itsessään äkillisen ja salaisen halun oppia, kykeneekö tuo synkkä egyptiläinen todella herättämään ja sitomaan rakkauden niinkuin hän oli usein kuullut väitettävän.
»Ja kuka uskaltaa loukata Diomedeen rikasta tytärtä?» Julia kysyi ylpeänä. »Minä menen.»
»Saanko iltapäivällä käydä tiedustelemassa käyntisi tulosta?» Nydia kysyi tuskaisena.
»Suutele minua, sillä sinä osotat suurta huolenpitoa Julian kunniasta», neiti vastasi. »Niin, tietysti saat. Tänä iltana olen estetty —. Tule huomenna samaan aikaan, ja sinä saat kuulla kaiken. Minä tarvitsen myöhemminkin palvelustasi. Kas tässä, ota tämä rannerengas palkinnoksi ajatuksesta, jonka minussa synnytit; ja ole varma, että jos Juliaa hyvin palvelet, hän on ystävällinen ja antelias.»
»En voi ottaa lahjaasi», Nydia virkkoi ja pani korun pöydälle. »Mutta niin nuori kuin olenkin voin ostamattakin tuntea osanottoa sitä kohtaan, joka rakastaa — mutta rakastaa turhaan.»
»Sanotko niin?» Julia vastasi. »Puhut kuin vapaa — ja pian oletkin vapaa. Hyvästi!»
8 LUKU.
Julia tapaa Arbakeen. — Keskustelun tulos.
Arbakes istui huoneessaan, jonka ovi aukeni puutarhaa reunustavalle ulokkeelle eli tässä tapauksessa pylväistöön. Hänen poskensa oli kalpea ja tuskien jäytämä, mutta hänen raudanluja ruumiinsa oli hyvin toipunut sen ankaran iskun seurauksista, jonka hän ratkaisevalla voitonhetkellä oli saanut, iskun, joka oli tyhjiksi tehnyt hänen häpeälliset tuumansa. Tuulenleyhkä, joka viillytti hänen otsaansa, karaisi hänen lamaantunutta hermostoaan, ja veri alkoi jälleen kiertää rauhallisemmin kuin ennen hänen heikontuneissa suonissaan.