»Näin siis on», hän tuumiskeli, »kohtalon myrsky on kestetty — onnettomuus, jolla tähdet elämääni uhkasivat, on tapahtunut ja — minä elän! Tapahtui, mitä tähdet ennustivat. Ja nyt minua odottaa kauan kestävä, loistava ja onnellinen tulevaisuus, mikä minulle ennustettiin, jos tuhon vältän. Olen sivuuttanut, voittanut elämäni viimeisen vaaran. Nyt saan pelkäämättä ja turvassa vaalia tulevan onneni puutarhaa. Sitä ennen on suurin nautintoni, rakkauttakin suurempi, kostaa! Tuo kreikkalaisnulikka — joka on astunut minun intohimojeni tielle, joka tuhosi minun hyvät suunnitelmani, joka luiskahti käsistäni juuri kun veitseni oli valmis juomaan hänen kirottua vertaan — hän ei pääse toista kertaa kynsistäni. Mutta miten kostan? Se täytyy kypsäksi miettiä. Oi, Ate, jos todella olet jumalatar, niin täytä minut hyvin ajatuksin!» Egyptiläinen vaipui syvään mietiskelyyn, mutta yhtään selvää ja tyydyttävää ajatusta ei näyttänyt syntyvän. Hän heittelehti sinne tänne, ja suunnitelma toisensa jälkeen hylättiin heti, kun se oli valmis. Joskus hän iski rintaansa ja karjui kostonhimonsa poltteessa ja tuntiessaan kykenemättömyytensä sitä tyydyttää. Silloin muuan orjapoika astui varovasti huoneeseen.
»Muuan nainen, puvusta ja häntä seuraavasta orjattaresta päättäen ylhäinen nainen odottaa alhaalla ja pyytää saada puhutella Arbakesta.»
»Nainen!» hänen valtimonsa alkoi lyödä kiivaammin. »Onko hän nuori?»
»Hänen kasvojaan peittää huntu; mutta hänen vartalonsa on solakka kuin nuoren naisen.»
»Tuo hänet tänne», egyptiläinen sanoi. Hetken hänen turhamielinen sydämensä kuvitteli, että tulija oli Ione.
Katsaus vieraaseen riitti toteamaan hänen erehdyksensä. Tämä oli kyllä yhtä suuri ja ehkä yhtä vanhakin kuin Ione — hänellä oli myöskin kaunis ja kehittynyt vartalo, mutta missä se siro ja viehättävä, joka eli verrattoman napolittaren jokaisessa liikkeessä — missä hänen puhdas ja yksinkertainen tapansa, vaatimaton mutta samalla arvokas ryhtinsä — ylpeä mutta samalla arka askelensa — missä naisen häveliäisyys ja kunnioitusta vaativa majesteetillisyys?
»Anteeksi, etten voi tulla tervehtimään», Arbakes virkkoi vierasta katsellen. »Olen vielä heikko sairaudesta, jonka olen saanut kestää.»
»Älä häiriinny, oi, suuri egyptiläinen!» Julia vastasi koettaen turhaan peittää pelkoaan imarteleviin sanoihin, »ja suo anteeksi naisraukalle, joka tulee apua hakemaan viisaalta.»
»Tule lähemmä, ihana vieraani», Arbakes sanoi, »ja puhu pelkäämättä ja arkailematta!»
Julia istahti egyptiläisen viereen ja katsahti ihmetellen ympärilleen, sillä huoneen valikoitu ja loistelias sisustus saattoi varjoon hänen isänsäkin huoneiston. Pelokkaana hän tarkasteli seinien hieroglyfimerkkejä, — niitä salamyhkäisiä kasvoja, jotka joka nurkasta häneen tuijottivat — vähän etäämpänä olevaa kolmijalkaa — ja vihdoin Arbakeen vakavia ja teräviä piirteitä. Pitkä valkea vaippa peitti hunnun lailla osan tämän yömustaa tukkaa ja valui maahan asti; kalpeus teki hänen piirteensä entistä ilmeikkäämmiksi; ja hänen mustat ja terävät silmänsä tuntuivat puhkaisevan Julian huntuharson ja paljastavan hänen turhamielisen ja epänaisellisen sydämensä salaisuudet.