»Ihana vieraani», Arbakes sanoi hieman kärsimättömänä, »lemmenjuomat eivät ole niitä salaisuuksia, joita yöllisissä tarkasteluissani tutkin.»
»Todellako? Suo anteeksi, suuri Arbakes, ja hyvästi!»
»Seis!» huudahti Arbakes, johonka huolimatta hänen voimakkaasta intohimostaan Ioneen, ei ollut koskematta vieraan kauneus ja joka, jos terveys sen olisi sallinut, olisi ollut valmis lohduttamaan ihanaa Juliaa muulla tavalla kuin jakamalla hänelle ylimaallista viisautta. — »Jäähän! Myönnän kyllä, että olen lemmenjuomien — ja nesteitten sekottamisen jättänyt niille, jotka sellaista elinkeinonaan harjottavat, mutta en ole koskaan ollut niin tunteeton kauneutta kohtaan, etten nuorempana olisi joskus sellaisiinkin keinoihin turvautunut. Voinen ainakin jonkun neuvon sinulle antaa, jos olet suora minua kohtaan. Sanohan ensiksi, oletko naimaton kuten puvustasi käy päättää?»
»Olen.»
»Ja, siirtyäksemme varallisuuteen, sinä tahdot itsellesi rikkaan sulhasen?»
»Olen rikkaampi kuin se, joka minua halveksii.»
»Sepä omituista! Ja sinä rakastat sellaista, joka ei rakasta sinua?»
»En tiedä, rakastanko häntä», Julia vastasi ylpeästi, »mutta minä tahdon voittaa kilpailijattareni — tahdon nähdä sen, joka halveksii lempeäni, poroksi palavan — tahdon nähdä sen, jota nyt pidetään parempana, tulevan hylätyksi.»
»Varsin luonnollinen ja naisellinen toivomus», egyptiläinen virkkoi niin vakavana, ettei voinut luulla hänen ivaavan. »Mutta nyt lisää, ihana tyttö. Etkö tahdo nyt uskoa minulle rakastajasi nimeä? Saattaako sellainen, joka halveksii rikkautta ja on sokea kauneutta näkemään, olla pompeijilainen?»
»Hän on Atenasta», Julia vastasi maahan katsellen.