Tapahtumat kehittyvät. — Suunnitelma kehkeytyy. — Verkko tulee valmiiksi, mutta se joutuu toisiin käsiin.
»Uskallatko siis, Julia, tänä iltana käydä tapaamassa Vesuviuksen noitaa — ja lisäksi tuon pelottavan miehen seurassa?»
»Mitä, Nydia?» Julia virkkoi arasti, »luuletko todellakin, että vaara on tarjolla? Tuollaiset vanhat akat taikapeileineen, vipajavine seuloineen, kuunpaisteessa poimittuine yrtteineen ovat käsittääkseni suuria veijareita, jotka eivät ole mitään muuta hyvää oppineet kuin varsinaisen ammattinsa, ja lemmen juomansakin he valmistavat kedon yksinkertaisista kukkasista. Miksi pelkäisin?»
»Etkö pelkää seuralaistasi?»
»Mitä? Arbakestako? Diana auttakoon, en ole koskaan nähnyt kohteliaampaa miestä kuin tuo poppamies on. Ja ellei hän olisi niin musta, niin hän olisi miltei kaunis.»
Vaikka Nydia olikin sokea, oli hän silti tarkkanäköinen kyllin huomaamaan, ettei Julian kaltainen luonne antanut Arbakeen kohteliaisuuksien itseään pelottaa. Hän ei sen koommin häntä neuvonut; mutta hänen kiihottuneessa mielessään pyöri hurjia ajatuksia, kykenikö tuo taikuri todella rakkauden sitomaan.
»Salli minun tulla mukaasi, jalo Julia», hän sanoi vihdoin. »Minusta ei kyllä ole turvaa, mutta minä tahtoisin mielelläni olla viimeiseen asti mukana.»
»Tarjouksesi miellyttää minua», Diomedeen tytär vastasi. »Mutta kuinka pääset? Me palaamme myöhään; sinua kaivattaneen kotona.»
»Ione kyllä suostuu», Nydia vastasi. »Jos sallit minun nukkua kattosi alla, niin ilmotan hänelle, että sinä vanhana suojelijanani ja ystävänäni kutsuit minut luoksesi koko päiväksi laulamaan tessalialaisia laulujani. Hänen kohteliaisuutensa varmaankin sallii sinulle sen vähäisen ilon.»
»Ei, pyydä itse lupa!» ylpeä Julia sanoi. »En tahdo mitään suosionosotuksia tuolta napolittarelta.»