»Ha, ha! Menkäämme sisään, komissatorini! Viini ja seppele odottavat jo meitä.»
Lähetettyään orjansa heitä varten varattuun huoneistoon Julia meni Nydian kera kylpylän puolelle ja välittämättä hoitajattarien tarjouksista he lähtivät yksityisovesta puutarhaan.
»Hänellä on täällä ihan varmasti joku kohtaus», muuan orjattarista sanoi.
»Mitä se sinua liikuttaa?» ylihoitajatar virkkoi vihaisena. »Hän suorittaa kylpymaksun eikä meille koidu penninkään vahinkoa. Sellaiset kylpyvieraat tuottavat enimmän. Vait! Etkö kuule Fulvian lesken taputtavan käsiään? Riennä — sukkelaan!»
Julia ja Nydia välttelivät puutarhan vilkasliikkeisimpiä osia ja saapuivat vihdoin egyptiläisen määräämälle paikalle. Pienellä, pyöreällä ruohokentällä kuunsäteet osuivat Silenuksen kuvapatsaalle; tuo veitikka jumala nojasi kallionlohkareeseen — Bakkuksen ilves oli sen jaloissa — ja suunsa edessä se piti kohotetuin käsin rypäleterttua, jota se nauraen tervehtien näytti olevan valmis ahmimaan.
»En näe tietäjää», Julia sanoi ympärilleen tähyillen. Mutta tuskin hän oli tämän ehtinyt sanoa, kun egyptiläinen astui hitaasti naapuritiheiköstä, ja kuu valaisi kalpeana hänen valkeaa vaippaansa.
»Salve, hempeä neito! — Mutta mitä! Kuka on mukanasi? Emme tarvitse seuralaisia!»
»Se on vain sokea kukkastyttö, viisas tietäjä», Julia vastasi. — »Hän on tessalitar.»
»Oh! Nydia!» egyptiläinen sanoi. »Tunnen hänet hyvin.»
Nydia peräytyi askeleen ja kauhistui.