Nydia kiitti häntä ja pisti pullon poveensa.
»Ja onko juoma yhtä tehokasta, kuka tahansa sen antaneekin?»
»Vaikka kaikkein rumin akka auringon alla sen antaisi Glaukukselle, ei tämä voisi ketään muuta kuin häntä pitää kauniina!»
Viini lämmitti Juliaa, ja hän tuli hetki hetkeltä iloisemmaksi ja huolettomammaksi. Hän nauroi ääneen ja rupatteli jonnin joutavista asioista. Oli jo sydänyö, kun hän kutsui orjattarensa ja alkoi riisuutua.
Kun nämä olivat poistuneet, virkkoi Julia Nydialle:
»En luovu tästä rakkaasta juomastani, ennenkuin sen käyttöhetki on koittanut. Makaa tuossa, pääni alla, välkkyvä henki ja suo minulle ihania unia!»
Näin sanoen hän pani pullon korvallisensa alle. Nydian sydän sykki voimakkaasti.
»Miksi juot vain vettä, Nydia? Sekota siihen edes viiniä!»
»Minulla on hieman kuumetta», sokea tyttö vastasi, »ja vesi viilentää. Panen tämän vesiastian viereeni; tällaisina kesäöinä se virkistää, elleivät unen langat tahdo huuliamme sitoa. Ihana Julia, minun täytyy jättää sinut jo varhain — Ione tahtoo niin — ehkä jo ennenkuin heräätkään; ota siis vastaan minun onnentoivotukseni!»
»Kiitos. Kun seuraavan kerran toisemme tapaamme, näet Glaukuksen jalkojeni juuressa.»