»Glaukus!» hän sanoi maahan katsellen, »huomaan, että sinä todella rakastat Ionea — hän onkin kaunis.»
»Julia on viehättävä ollessaan noin jalomielinen», Glaukus vastasi. »Niin, minä rakastan Ionea, löytäös sinä itsekin sinua ympäröivistä nuorista miehistä joku yhtä suora rakastaja!»
»Rukoilen jumalilta sitä! Kas tässä, Glaukus, nämä helmet minä lahjotan morsiamellesi; suojelkoon Juno häntä!»
Näin sanoen hän pani Glaukuksen käteen rasian, jossa oli kallisarvoisia helminauhoja. Siihen aikaan oli yleisenä tapana, että naimisiin aikovat saivat tämäntapaisia lahjoja, eikä Glaukuskaan siis voinut kieltäytyä ottamasta lahjaa vastaan, vaikka tuo antelias ja ylväs atenalainen päättikin saman lahjan korvata kolminkertaisena takaisin. Lopettaen lyhyeen hänen kiitossanansa Julia kaatoi hiukan viiniä pieneen maljaan.
»Olet juonut monta maljaa isäni kanssa», hän virkkoi hymyillen, »nyt juonet yhden minunkin kanssani. Terveyttä ja menestystä morsiamellesi!»
Hän kosketti maljan reunaa huulillaan ja ojensi sen sitten Glaukukselle. Yleinen tapa vaati, että Glaukuksen piti malja juoda pohjaan; hän tekikin niin. Julia, joka ei tiennyt mitään Nydian kepposesta, tarkkasi häntä välkkyvin silmin. Vaikka noita-akka olikin sanonut, ettei juoman vaikutus näyttäydy heti, hän arveli omien sulojensa sen tehoa edistävän. Hän pettyi aikalailla huomatessaan Glaukuksen rauhallisena panevan maljan pöydälle ja keskustelevan yhtä huoletonna kuin ennenkin. Ja vaikka hän pidätti toista luonaan niinkauan kuin hyvä tapa salli, ei mitään muutosta näkynyt tämän käytöksessä.
»Mutta huomenaamulla», hän ajatteli vaivoin pettymyksensä peittäen — »huomenna, ah! Glaukus! Ratkaisun hetki lyö!»
Ja seuraava päivä oli todella ratkaiseva Glaukukselle.
4 LUKU.
Kertomus siirtyy hetkeksi kuvaamaan sivuseikkoja.