Lukijalle kuvataan Glaukuksen tilaa. — Ystävyyttä koetellaan. — Vihamielisyys heikentyy. — Rakkaus pysyy samanlaisena, sillä rakastava on sokea.
Ilta alkoi jo hämärtää, ja pompeijilaisten iloiset huvittelupaikat alkoivat nopeasti täyttyä. Yökulkijain piirteissä saattoi nyt nähdä tavallisesta poikkeavaa vakavuutta. Haasteltiin pienissä ryhmissä ja joukoissa, ikäänkuin siten saataisiin hälvennetyksi sitä osaksi tuskallista, osaksi nautintoa antavaa mielialaa, jonka keskustelun aihe oli omansa heissä herättämään. Oli kysymys elämästä ja kuolemasta.
Muuan nuori mies kiiruhti Fortunan temppelin pylväistön ohi — ja niin nopeasti, että hän vauhdillaan antoi aikamoisen iskun kunnon kansalaisen, Diomedeen, lihakkaaseen ja uhkeaan ruumiiseen, tämä kun oli juuri menossa esikaupungissa olevaan huvilaansa.
»Kas tuotakin!» kauppias huudahti vaivoin säilyttäen tasapainonsa. »Missä silmäsi ovat? Vai luuletko, ettei minussa ole tuntoa? Jupiter auttakoon! Oletpa iskenyt minun parempaan osaani, toinen samanlainen pukkaus, ja minun henkeni vaeltaa Hadeessa!»
»Ah, Diomedes, sinäkö se oletkin? Anteeksi varomattomuuteni. Olin hajamielinen, sillä mietiskelin juuri elämän vaihtelevaisuutta. Glaukus parka, ah! Kukapa olisi uskonut!»
»Mutta sanohan minulle, Klodius, ottaako senaatti todella asian tutkiakseen?»
»Ottaa. Rikos on kuulemma aivan erikoista laatua, joten senaatin itsensä täytyy se käsitellä, ja siksipä liktorit saavatkin Glaukuksen käsiinsä.[77]
»Häntä tutkitaan siis julkisesti?»
»Saat olla varma. Missä olet ollut, kun et sitä tiedä?»
»Olen juuri tullut Napolista, jonne lähdin asioille päivää jälkeen murhan — kauheata, että rikos sattui samana yönä, jolloin hän oli vieraanani!»