»Suuret jumalat!» hän hiljaa huudahti. »Mikä muutos onkaan tapahtunut! Joku päivä sitten oli elämäni ruusuista ilakoimista — Ione oli minun — nuoruus, terveys, lempi takasivat minulle auvon autuuden, ja nyt — kipu ja tuska, hulluus, häpeä ja kuolema! Ja minkätähden? Mitä olen tehnyt? Oh, olen varmaankin yhä hullu!»
»Kirjota, ja olet pelastettu!» egyptiläinen virkkoi lempeällä äänellä.
»Kiusaaja, en koskaan!» Glaukus kirahti raivon puuskassaan. »Et tunne minua, et tunne atenalaisen ylvästä mieltä! Kuoleman äkkikuva minua hetkeksi kamotti, mutta pelko on jo ohi. Häpeä elää iäti! Kuka senvuoksi nimensä antaa pelastaakseen ajallisen elämänsä? Kuka vaihtaa kirkkaat ajatukset pimeihin päiviin? Kuka tahtoo itsensä myydä ja olla tahrattuna kunnian ja rakkauden silmissä? Ja jos onkin joku sellainen raukka, joka sellaista tietä tahtoo nauttia jonkun vuoden lisää tätä kurjaa elämää, älä luule, egyptiläinen, tahrainen barbaari, löytäväsi sellaista miehestä, joka on polkenut samaa ruohoa kuin Harmodius ja hengittänyt samaa ilmaa kuin Sokrates. Mene! Anna minun elää tarvitsematta halveksia itseäni — tai kuolla ilman pelkoa!»
»Ajattele tarkemmin! Leijonan kynsiä! Hurjan joukon hohotuksia! Sen ilonihkuisia katseita, kun se näkee sinun raadellut jäsenesi! Nimeäsi halveksitaan! Ruumiisi jää hautaamatta! Häpeä, josta tahdot päästä, on iäti nimeesi sidottu.»
»Erehdyt! Sinä olet hullu! Häpeä ei ole koskaan siinä, että toiset lakkaavat kunnioittamasta, vaan siinä, että itse halveksii itseään. Menetkö nyt? Sinua katsella on inhottavaa! Olen aina sinua vihannut, nyt sinua halveksin!»
»Menen», Arbakes sanoi häveten ja raivostuneena, mutta samalla säälien ihaillen uhriaan. »Menen. Näemme toisemme vielä kahdesti. Kerran oikeussalissa — toisen kuolemasi ovella. Hyvästi!»
Egyptiläinen nousi hitaasti, kietoi vaipan ympärilleen ja lähti. Hän tapasi Sallustuksen, jonka silmät jo olivat alkaneet taistella viinin synnyttämän uneliaisuuden kanssa. »Hän on vielä tolkuton tai uppiniskainen. Ei ole mitään toivoa.»
»Älä sano niin», Sallustus sanoi. Hänellä ei ollut kaunaa atenalaisen syyttäjää vastaan, sillä hän itsekään ei ollut liian vakavaryhtinen mies, ja hän oli enemmän liikutettu ystävän onnettomuudesta kuin vakuutettu hänen syyttömyydestään. »Älä sano niin, egyptiläiseni. Sellainen kunnon maljankallistaja on kaikin mokomin pelastettava. Bakkus Isistä vastaan.»
»Saamme nähdä», egyptiläinen vastasi.
Naristen avautuivat salvat — ovi oli auki. Arbakes oli avoimella kadulla, ja Nydia parka yhä istui odottamassa.