»En, opettajani. Salaisuus on kätketty palvelijasi rintaan.»
»Mitä! Eikö edes hengenheimolaisesi Burbo tiedä asiasta mitään? — Sano totuus!»
»Jumalten nimessä —»
»Oh! Tunnemme toisemme — mitä jumalat meille merkitsevät?»
»Kostosi pelon nimeen siis — hän ei tiedä mitään.»
»Ja minkä vuoksi olet tähän asti salaisuuttasi säilyttänyt? Miksi olet odotellut siihen asti, kunnes atenalaisen kuolemantuomiota odotetaan, ennenkuin tulet minulle kertomaan, että Arbakes on murhaaja? Ja näin kauan epäröityäsi miksi sen nyt ilmaiset?»
»Koska — koska —» Kalenus sammalsi nolona ja kalpeana.
»Koska», Arbakes keskeytti ystävällisesti hymyillen ja taputtaen pappia tuttavallisesti olalle — »koska, Kalenus ystävä, (katso nyt, tahdon lukea sydämestäsi ja selittää tekosi syyt) — koska sinä ensin tahdoit antaa minun kuulustelussa sekaantua sellaiseen vyyhteen, etten löytäisi mitään tietä sieltä pois. Silloin voitaisiin minut todistaa vikapääksi ei vain murhaan, vaan myöskin valapattoisuuteen ja ilkeämieliseen pahuuteen. Ja kun näin olisin joutunut verenhimoisen roskajoukon vimmaisen vihan esineeksi, ei rikkaus eikä valta silloin kykenisi pelastamaan minua joutumasta sen uhriksi. Ja nyt sinä tulet salaisuuksinesi, vähää ennen kuin oikeus on tuomionsa lausunut, ilmaisemaan, että sinä huomisaamulla voit yhdellä ainoalla sanalla sotkea kaikkein halpamielisimmin kudotun verkon. Olet tullut yhdennellätoista hetkellä hieromaan kauppaa vaitiolostasi, ilmottamaan, että yritykseni kansanvihaa kiihottaa voivat sinun todistuksesi nojalla tulla minulle itselleni vieläkin vaarallisemmiksi ja että ei Glaukukselle, vaan nimenomaan minulle leijonan kita on apposen ammollaan. Eikö niin?»
»Arbakes», vastasi Kalenus, jonka luontainen rohkeus nyt oli tyystin hävinnyt, »olet todella loihtija, luet ihmisen sydämestä kuin kirjasta.»
»Se on virkaani», egyptiläinen vastasi ystävällisesti hymyillen. »No niin, vaikene, ja kun kaikki on ohi, teen sinut rikkaaksi.»