»Ah!» Arbakes virkkoi matalalla ja vakavalla äänellä lähestyen kunnioittaen, miltei nöyrästi Ionea ja istahtaen lähelle pöytää. — »Ah! Jos kuolemani voittaisi vihasi, niin mielelläni kuolisin! Tuomitset minua väärin, mutta kestän kaiken nurkumatta; mutta salli minun edes joskus käydä sinua katsomassa. Halveksi, syytä, nöyryytä minua, koetan sen sietää. Eikö sinun syvintä katkeruuttakin ilmaiseva äänesi ole minulle ihaninta soittoa! Kun sinä vaikenet, tuntuu koko maailma autiolta ja tyhjältä — veri lakkaa virtaamasta — ei ole maailmaa, ei elämää, ellen näe kirkkaita kasvojasi, ellen kuule sointuvaa ääntäsi.»
»Anna minulle takaisin veljeni ja rakastettuni», Ione sanoi rauhallisin ja rukoilevin äänin, ja raskaita kyyneliä vieri pitkin hänen poskiaan.
»En voi toista henkiin herättää enkä toista pelastaa kuolemasta», Arbakes vastasi liikutettuna. »Tehdäkseni sinut onnelliseksi tahdon luopua onnettomasta rakkaudestani, ja mielelläni panen kätesi atenalaisen käteen. Ehkä hän selviytyy ehjänä kuulustelusta (Arbakes oli tehnyt kaiken voitavansa, jottei Ione saisi kuulla mitään jo alotetusta kuulustelusta). Jos niin käy, sinä voit hänet joko vapauttaa tai tuomita. Ja älä pelkää, Ione, että enää kauempaa vaivaan sinua lemmenrukouksillani. Tiedän sen turhaksi. Salli minun vain itkeä — murehtia yhdessä kanssasi. Anna anteeksi väkivalta, jota syvästi kadun ja joka ei koskaan uusiinnu. Salli minun olla sama, mikä ennenkin olin — ystävä, isä, suojelija. Ah! Ione! Sääli minua ja anna anteeksi!»
»Annan sinulle anteeksi. Pelasta Glaukus, ja minä en ajattele enää häntä. Mahtava Arbakes! Olet väkevä sekä hyvässä että pahassa. Pelasta atenalainen, ja Ione parka ei koskaan tahdo enää nähdä häntä.» Puhuessaan hän nousi horjuvin polvin ylös, lankesi hänen jalkoihinsa ja syleili hänen polviaan. »Oh! Jos todella minua rakastat — jos sinussa on ihmistunteita — muista isäni tuhkaa, muista nuoruuttani, ajattele aikoja, jolloin elimme niin onnellisina yhdessä, ja pelasta Glaukukseni!»
Oudot kouristukset värisyttivät egyptiläisen ruumista; hänen piirteensä muuttuivat pelottaviksi, hän kääntyi poispäin ja sanoi ontolla äänellä: »Jos hänet nyt vielä voisin pelastaa, tekisin sen. Mutta roomalainen laki on ankara ja terävä. Mutta jos minun onnistuisi — jos voisin hänet pelastaa — olisitko silloin minun — tulisitko morsiamekseni?»
»Sinun!» Ione toisti nousten. »Sinun! Sinun morsiamesi! Veljeni veri on
vielä kostamatta. Kuka hänet surmasi? Oi Nemesis! Täytyykö minun
Glaukuksen tähden ostaa sinun juhlallinen kostosi? Arbakes — sinun!
En koskaan!»
»Ione, Ione!» Arbakes huudahti intohimoisena, »mistä nuo salaperäiset sanat? Miksi mainitset minun nimeni veljesi murhan yhteydessä?»
»Uneni minulle niin sanovat — ja unet tulevat jumalilta.»
»Turhia hourekuvia! Unenko johdosta syytät viatonta ja hylkäät ainoan keinon, jolla voit rakkaasi hengen pelastaa?»
»Kuule minua!» Ione virkkoi vakaasti ja juhlallisella äänellä. »Jos sinä pelastat Glaukuksen, en koskaan mene morsiamena hänen taloonsa. Mutta en voi sietää ajatustakaan avioliitosta kenenkään muunkaan kanssa. En voi tulla sinunkaan vaimoksesi. Älä keskeytä, vaan kuuntele tarkkaan, Arbakes! Jos Glaukus kuolee, niin samana päivänä teen turhiksi kaikki taitosi ja jätän rakkauttasi varten vain tuhkani. Niin, sinä voit kyllä riistää minulta puukon ja myrkyn — voit pitää minua vankina — voit panna minut kahleisiin, mutta vapaata henkeä, joka tahtoo ruumiista paeta, et voi millään sitoa. Nämä alastomat ja aseettomat kädet kyllä kykenevät katkaisemaan elämän siteet. Kahlehdi ne, ja nämä huulet sulkeutuvat tiiviisti ilmaa estämään keuhkoihin. Olet oppinut mies — olet siis lukenut naisista, jotka ovat pitäneet kuolemaa häpeää parempana. Jos Glaukus tuhoutuu, tahdon hänen arvoisenaan seurata häntä. Taivaan, maan ja meren jumalien nimeen minä vihkiydyn kuolemaan! Olen puhunut!»