»Ione — nimi vivahtaa kreikkalaiselta», Glaukus sanoi matalalla äänellä. »Juon mielihyvin hänen terveydekseen. Mutta kuka on Ione?»
»Olet vastikään tullut Pompeijiin, muuten tietämättömyytesi ansaitsisi maanpaon», Lepidus virkkoi naureskellen. »Kun et Ionea tunne, et myöskään tunne kaupunkimme ensimäistä kaunotarta.»
»Hän on todella harvinaisen kaunis», Pansa sanoi, »ja millainen ääni!»
»Hän on satakieleltä äänen saanut», Klodius pisti väliin.
»Satakieleltä — suurenmoinen ajatus», varjo tokasi.
»Selittäkäähän jo toki!» Glaukus sanoi.
»Tiedä siis —» Lepidus virkkoi.
»Salli minun puhua», Klodius huudahti, »sinun sanasi tulevat suustasi kuin kuiva kaisla.»
»Ja sinun kuin kivi», loukattu mutisi itsekseen heittäytyen huolettomasti leposohvansa hyllyvälle patjalle.
»Tiedä siis», Klodius sanoi, »että Ione on muukalainen, joka hiljattain on tullut Pompeijiin. Hän laulaa kuin Sapho ja hän runoilee itse laulunsa, enkä voi sanoa, tibianko, sitran vai lyyran soitossa hän parhaiten on muusan veroinen. Hänen kauneutensa on häikäisevää. Hänen talonsa on erinomainen, niitä koristuksia, niitä jalokiviä — niitä pronssiesineitä! Hän on rikas ja yhtä antelias kuin rikas.»