Hän laati suunnitelman toisensa jälkeen, mutta oli pakotettu hylkäämään ne kaikki. Sosia oli yhä edelleenkin hänen ainoa toivonsa, ainoa työase, jota hän saattoi käyttää. Tämä oli ollut taikauskoinen saadakseen tietää, milloinka hän voi ostautua vapaaksi. Suuret Jumalat! Eikö häntä voisi lahjoa lupaamalla hänelle hankkia vapauden? Eikö hän ollut kyllin rikas voidakseen sen tehdä? Hänen hoikat sormensa sivelivät rannerenkaita, jotka hän oli saanut Ionelta ja kaulallaan olevia kultakäätyjä, jotka, kuten muistamme, olivat kerran johtaneet hänet mustasukkaiseen kiistaan Glaukuksen kanssa ja joita hän senjälkeen oli luvannut pitää yllään iät kaiket. Hän odotti nyt kiihkeästi Sosian tuloa; mutta kun tunti toisensa perästä kului, eikä tätä näkynyt, tuli hän kärsimättömäksi. Hänen hermonsa olivat kuin kuumeessa; hän ei voinut enää sietää yksinäisyyttään — hän alkoi huutaa — hän löi nyrkillään oveen. Hänen huutonsa kuului halliin saakka, ja Sosia riensi aikalailla pelästyneenä katsomaan, mikä oli hätänä, ja vaijentamaan vankiansa mikäli mahdollista.
»Hoo! Mikä nyt on?» hän kysyi tylysti. »Nuori orja, jos pidät tuollaista melua, täytyy taas käyttää suukapulaa. Minun olkapääni saavat kärsiä, jos huutosi kuuluvat isäntäni korviin saakka.»
»Hyvä Sosia, älä soimaa minua — en voinut olla kauempaa yksinäni. Pyydän sinua hetkeksi istahtamaan luokseni. Ei, älä pelkää, että uudelleen yritän paeta. Aseta tuolisi oven eteen. Tähystä minua — en tahdo liikahtaakaan paikaltani.»
Sosia, joka itse oli aikamoinen lavertelija, rauhottui näistä sanoista. Häntä säälitti tuo tyttö, joka ei saanut kenenkään kanssa rupatella — omaansakin hän siinä katsoi — häntä säälitti, ja hän päätti samalla huvittaa itseään. Hän otti Nydian tuolin, asetti sen oven eteen selin päin seinää ja sanoi:
»Ole varma, etten ole säälimätön eikä minulla ole mitään sitä vastaan, että hieman juttelemme. Mutta muista, ei taikatemppuja — ei loihtuja enää!»
»Ei, ei. Sano Sosia, onko jo myöhäkin?»
»Ilta on käsissä; karja palaa jo laitumelta.»
»Oi jumalat! Kuinka kävi oikeudessa?»
»Molemmat tuomittiin kuolemaan.» Nydia tukahdutti tuskanhuutonsa. »Hyvä — hyvä, niinhän arvelinkin. Milloin tuomio pannaan täytäntöön?»
»Huomenna, amfiteatterissa. Ellei minun täytyisi sinun tähtesi, pikku velho, olla kotona, menisin minäkin muiden mukana sinne katsomaan.»