— »Miksi minä olen täällä?»
»Saat tuta, mikä on sielusi tulevaisuus — saat koetella lähestyvän tuomiosi esimakua — saat nähdä kohtalosi varjon sen jälkeen, kun sielusi on maisesta elämästä hävinnyt iäisyyteen.»
Ehtimättä vastata mitään Arbakes tunsi vinheän tuulen puhaltavan luolan läpi kuin jonkun jättijumalan siipien lehahduksen. Kohottuaan ilmaan ja heittelehdittyään korkealla kuin lehti syystuulien kynsissä hän huomasi äkkiä joutuneensa kuoleman varjojen joukkoon ja tempautui niiden mukana syvyyteen. Turhaan ponnisteltuaan häntä tempovaa voimaa vastaan hän huomasi tuulen vähitellen saavan näkyviä muotoja — haamumaiset siivet ja kotkan kynnet, ilmassa epäselvinä häämöttävät jäsenet ja silmät, jotka kirkkaina ja elävinä katsoivat häneen synkin liikkumattomin ilmein.
»Kuka sinä olet?» egyptiläisen ääni kysyi.
»Olen se, jonka olet tunnustanut», haamu vastasi nauraa hohottaen — »ja nimeni on Välttämättömyys.»
»Mihin minut viet?»
»Tuntemattoman eteen.»
»Autuuteenko vai kadotukseen?»
»Mitä olet kylvänyt, sitä saat niittää.»
»Ei niin, hirveä haamu! Jos sinä olet elämän herra, ovat minun rikokseni sinun tekemiäsi eivätkä minun.»