»Se on Kalenus pappi», preetori virkkoi vakavana. »Mitä sinulla on sanottavaa?»
»Egyptiläinen Arbakes on Apekideen, Isiksen papin murhaaja. Nämä silmät näkivät hänen iskevän. Jumalat ovat vapauttaneet minut vankilasta, jonne hän oli minut heittänyt — pelastaneet minut hirveästä nälkäkuolemasta — voidakseni ilmaista hänen rikoksensa! Vapauttakaa atenalainen — hän on syytön!»
»Senkötähden siis leijona hänet säästi. Ihme! Ihme!» Pansa huudahti.
»Ihme! Ihme!» joukkokin kiljui. »Viekää pois atenalainen — Arbakes leijonan eteen!»
Ja kaiku toisti saman huudon kukkulalta laaksoon — rannalta merelle — »Arbakes leijonan eteen!»
»Virkailijat, viekää syytetty Glaukus pois — viekää, mutta vartioikaa häntä», preetori sanoi. »Jumalat tekevät tänään ihmeitä.»
Preetorin antaessa vapautuskäskyn kuului joukosta ilonkirkaisu — naisen ääni — lapsen ääni — siinä oli riemua! Se tunkeutui sähköiskun lailla joukon läpi — se oli liikuttavaa, tuossa lapsen äänessä oli jotakin pyhää! Ja mukaan tempautuen kansa toisti tuota riemuhuutoa.
»Hiljaa!» ankara preetori sanoi — »kuka se on?»
»Sokea tyttö — Nydia», Sallustus vastasi, »hänen kätensä on pelastanut
Kalenuksen haudasta ja vapauttanut Glaukuksen leijonan kynsistä.»
»Siitä myöhemmin», preetori virkkoi. »Kalenus, Isiksen pappi, sinä siis syytät Arbakesta Apekideen murhasta?»