»Aivan niin.»
»Näit siis teon itse?»
»Preetori — näillä silmilläni —»
»Riittää täksi kerraksi — yksityiskohdat käsitellään toisessa paikassa. Egyptiläinen Arbakes, kuulit syytöksen — et ole mitään puhunut — mitä sinulla on sanottavaa?»
Joukon katseet olivat jo kauan tähystelleet Arbakesta, mutta vasta senjälkeen kuin tämä oli ehtinyt voittaa sen hämmingin, minkä Sallustuksen ja Kalenuksen yhtäkkinen ilmaantuminen oli hänessä synnyttänyt. Kun kuului huuto: »Arbakes leijonan eteen!» oli hän alkanut vapista ja hänen poskiensa tummaan pronssinhohteeseen oli tullut hieman kalvakampi väri. Mutta hän oli pian taas entinen itsensä, kylmä ja maltillinen. Ylpeänä hän kesti häneen suuntautuneitten katseitten raivon ja vastaten nyt preetorin kysymykseen sanoi vain hänelle ominaisella rauhallisella, hallitsevalla äänellään:
»Preetori, kanne on niin alhainen, ettei siihen kannattaisi lainkaan vastata. Ensimäinen syyttäjäni on jalo Sallustus, — Glaukuksen läheisin ystävä! toinen on pappi. Kunnioitan hänen pukuaan ja kutsumustaan; mutta pompeijilaiset! te tiedätte kaikki, minkälainen luonne Kalenus on — hän on ahne ja himoitsee kultaa aivan sananparren omaisella voimalla; sellaisen miehen todistuksen voi helposti ostaa! Preetori, olen viaton!»
»Sallustus», tuomari kysyi, »mistä löysit Kalenuksen?»
»Arbakeen kellarista.»
»Egyptiläinen», preetori sanoi kulmiaan rypistäen, »olet uskaltanut pitää vankeudessa jumalten pappia — ja mistä syystä?»
»Kuule minua», Arbakes vastasi nousten rauhallisena tuoliltaan, vaikka hieman hämillään. »Tämä mies tuli luokseni uhaten ilmiantaa minut samasta rikoksesta, josta hän minua nytkin syyttää, ellen ostaisi hänen vaitioloaan puolella omaisuudellani. Esitin vastaväitteitä — turhaan. Hiljaa siellä! — älkää antako papin keskeyttää puhettani! Jalo preetori ja sinä, oi kansa! Olin muukalainen tässä maassa. Olin viaton rikokseen, mutta papin antama todistus saattoi minut tuhota. Hämmennyksissäni vein hänet kellariin, josta hänet nyt on vapautettu ja jonka hänelle selitin olleen aarrekammion. Päätin häntä pitää siellä siihen asti, kunnes todellisen murhaajan kohtalo oli ratkaistu ja hänen uhkauksensa eivät enää minua vahingoittaisi. Mutta pahempaa en aikonut. Olen ehkä erehtynyt — mutta kukapa teistä ei itsepuolustuksekseen tekisi samaa! Jos todella olisin syyllinen, miksi tätä papin todistusta ei esitetty jo kuulustelun aikana? Silloin en ollut häntä vielä pidättänyt. Miksei hän syyttänyt minua silloin, kun minä syytin Glaukusta? Preetori, tämä vaatii vastauksen. Antaudun sitäpaitsi lakienne tuomittavaksi. Pyydän niiden suojelusta. Viekää syytetty ja syyttäjä pois. Tulen mielelläni laillisen oikeusistuimen eteen kuulusteltavaksi. Tämä paikka ei ole sopiva enempiin keskusteluihin.»