»Kuinka se voisi olla mahdollistakaan, kun niiden kohde on niin kaunis.»
»Tavannen teidät molemmat pian isäni huvilassa», Julia sanoi
Klodiukselle puhuen.
»Me sanomme tätä päivää valkoisen kiven päiväksi», peluri vastasi.
Julia laski huntunsa, mutta niin hitaasti, että hänen viimeinen katseensa osui atenalaiseen teeskennellyn arkana, mutta sittekin rohkeana. Katseesta puhui sekä hellyys että moite.
Ystävykset astelivat edelleen.
»Julia on kieltämättä kaunis», Glaukus virkkoi.
»Viime vuonna olisit tuon huomautuksen tehnyt lämpimämmin.»
»Niin, minut häikäisi ensi näkemä, ja minä erehdyin pitämään jalokivenä, mikä olikin vain keinotekoinen jäljitelmä.»
»Oikein», Klodius vastasi. »Naiset ovat pohjaltaan kaikki samanlaisia. Onnellinen, joka nai kauniit kasvot ja suuret myötäjäiset. Mitä voisi hän toivoa muuta?»
Glaukus huokasi.