"Miehet, jotka voittavat vallan, helposti saavat sen haarniskan, arvokkaisuuden", vastasi Montreal, "ja jos olen oikein kuullut — (armaanne malja) — niin tribuuni, vaikka hän itse ei olekaan jalosukuinen, on pian pääsevä jaloon sukuun."
"Hän on jo nainut Rasellin tyttären, vanhaa roomalaista sukua", vastasi
Adrian.
"Kiertelette tiedustelemistani — Le doulx soupir, le doulx soupir! niinkuin vanha Cabestan sanoo" — sanoi Montreal nauraen. "Hyvä, olen juonut armaanne maljan, sallikaa minun juoda toinen ihanan Irenen, tribuunin sisaren kunniaksi — edellyttäen tietysti, etteivät ne ole sama henkilö. — Hymyilette ja pudistatte päätänne."
"En salaa teiltä, jalo ritari", vastasi Adrian "toivovani, että täytettyäni lähettilästoimeni tuo liitto, joka solmitaan tribuunin ja Colonnan välille, on kummallekin oleva eduksi."
"Olen siis oikein kuullut", vastasi Montreal vakavasti ja miettiväisenä. "Rienzin valta on todella suuri."
"Siitä on minun lähettilästoimeni todisteena. Tiedättekö, signor de
Montreal, että Ludvig, Unkarin kuningas —"
"No, mitä hänestä?"
"On lykännyt hänen ja Neapelin Johannan välisen riidan, joka koskee viimemainitun kuninkaallisen puolison, Ludvigin veljen kuolemaa, tribuunin ratkaistavaksi? Tämä on ensimmäinen kerta, minun tietääkseni, sitten Konstantinuksen aikojen kun roomalaisen osaksi on tullut niin suuri luottamus ja niin ylhäinen toimi!"
"Kaikki almanakan pyhimykset", huudahti Montreal tehden ristinmerkin, "jopa kummia kuuluu! Unkarin kopea Ludvig hylkää miekan oikeuden ja suostuu muuhun kuin sotakentän riidanratkasuun!"
"Juuri tämä", jatkoi Adrian merkillinen paino äänessä, "juuri tämä seikka sai minun noudattamaan kohteliaita kutsujanne. Minä tiedän, urhea Montreal, että olette Ludvigin liitossa. Ludvig on kaikin tavoin vakuuttanut tribuunille ystävyyttään ja liittoa; olisiko järkevästi tehty jos —"