Adrian, muistellen matkaansa, nousi vastahakoisesti lähteäksensä.
"Pelkäänpä", sanoi hän Adelinelle, "että liian myöhään olen viivyttänyt teitä ehtooilmassa, mutta itsekkäisyys on muista välinpitämätön."
"Näettehän, että olemme varovaisia", sanoi Adeline osottaen Montrealin viittaa, jonka hän huolellisin käsin jo kauan sitten oli kietonut armaansa ympärille, "mutta jos teidän lähteminen on, niin jääkää hyvästi, onni olkoon myötänne!"
"Toivoakseni vielä kohtaamme toisemme", sanoi Adrian.
Adeline huokasi hiljaa, ja Colonna katsahtaessaan kuun valossa hänen muotoansa tuskallisesti säpsähti sen melkein läpikuultavaa hempeyttä. Ennenkuin hän nousi ratsunsa selkään, hän sääliväisenä veti Montrealin syrjään. — "Antakaa minulle anteeksi, jos näytän luulottelevalta", sanoi hän, "mutta niin jalolle tämä hurja elämä tuskin on sovelias ala. Minä tiedän, että meidän aikanamme sota kaikki lapsensa pyhittää, mutta varmaan vakinainen arvosija keisarin hovissa tahi rehellinen liittyminen ritarillisiin veljiinne olisi parempi —."
"Kuin tattarileiri ja rosvolinna", keskeytti Montreal hieman kärsimättömänä. "Tuon olitte sanomaisillanne — erehdytte. Yhteiskunta on työntänyt minut sylistään, korjatkoon yhteiskunta kylvämänsä hedelmät. 'Vakinainen arvosija', sanotte, jokin alapäällikönvirka toisten käskettävänä! Ette tunne minua: Walter de Montreal ei ole luotu tottelemaan. Taistella koska tahdon ja levätä koska haluttaa, se on minun vaakunakilpeni tunnuslause. Kunnianhimoni tarjoo minulle palkinnolta, joita ette aavistakaan, ja minä olen niitten luontoa ja rotua, joitten miekoilla valtaistuimia on voitettu. Mitä tulee uutiseenne, että Unkarin Ludvig on liittynyt tribuuniinne, niin on välttämätöntä, että Ludvigin ystävä kavahtaa itsensä joutumasta Rooman kanssa mihinkään riitoihin. Ennen viikon vierimistä nuot harmaat tornit lienevät pöllöjen ja lepakoitten asuntona."
"Entä lemmittynne?"
"On tottunut muutoksiin. — Jumala häntä auttakoon ja antakoon raisun tuulensa karitsaan vienompana puhaltaa."
"Hyvästi, herra ritari: ja jos haluatte varmaa turvapaikkaa Roomassa tuolle jalolle ja korkeasukuiselle naiselle, niin ritarin käden kautta tarjoan varman suojan ja kunnioitetun kodin signora Adelinelle."
Montreal painoi tarjottua kättä sydämelleen, sitten temmaten omansa äkkiä irti hän pyyhkäsi sillä silmiään ja liittyi Adelinen seuraan äänetönnä, mikä osotti, ettei hänestä ollut puhumaan. Hetkisen perästä Adrian seurueineen lähti liikkeelle, mutta vielä kääntyi nuori Colonna katselemaan hurjaa isäntäänsä ja tuota viehättävää naista, jotka vielä viipyivät kuutamoisella nurmella, meren surumielisen loiskeen hyväillessä heidän korviansa.