Ei kulunut monta kuukautta tuosta päivästä, kun Fra Morealen nimi levitti pelkoa ja kauhua läpi ihanan Campanian. Unkarin kuninkaan oikeana kätenä, hänen hyökätessään Neapeliin, hän sittemmin valittiin Ludvigin vikaariksi (eli varahallitsijaksi) Aversaan, ja maine ja sallimus näyttivät voittokulussa johtavan häntä eteenpäin tuota valitsemaansa kunnianhimoista rataa, vei se sitten hirteen tai valtaistuimelle.
NELJÄS KIRJA.
VOITTORIEMU JA LOISTO.
I Luku.
Poika Angelo. Ninan uni toteutuneena.
Kertomukseni vaiheet vievät meidät jälleen Roomaan. Muutamassa Aventinin juurella olevan rappeutuneen talon vähäisessä kammiossa istui eräänä iltana nuori poika, seurassaan pitkä, uljasvartaloinen vaimo, jonka ruumista sairaus ja vuodet tosin olivat hieman köyristäneet. Poika oli kaunis ja miellyttävä, ja hänen olemuksessaan ilmaantui tuota reippautta, avomielisyyttä ja rohkeutta, joka teki hänen vanhemman näköiseksi kuin hän todella oli.
Vanhus istui syvän akkunakomeron ääressä ja näytti tutkivan raamattua, joka oli avattuna hänen polvellaan, mutta silloin tällöin hän loi ylös silmänsä ja tarkasteli nuorta seuralaistansa murheellisin ja huolestunein katsein.
"Jospa olisitte nähnyt", toimitti poika, joka uutterasti veisteli puista miekkaansa, "tämänpäiväisen juhlan komeuden. Joka päivä on Roomassa nykyään juhla! Siinäkin on jo kyllin nähtävää, kun tribuuni itse ratsastaa valkean ratsunsa seljässä, valkea viitta aivan jalokivien peitossa. Mutta tänään, niinkuin jo kerroin teille, hänen puolisonsa Nina huomasi minut, seisoessani Capitolin portailla; minulla oli, muistattehan, paras sinisamettinen nuttuni ylläni."
"Ja hän sanoi sinua sieväksi pojaksi, sekä kysyi, tahtoisitko tulla hänen pikku paaschikseen, ja tuo pani pääsi pyörälle; sinä aina vallaton vintiö —"
"Mitäpä sanoista; jos hänen näkisitte, niin myöntäisitte, että hänen hymynsä panisi Italian oppineimman pään pyörälle. Voi kuinka mielelläni palvelisin tribuunia! Kaikki minun ikäiseni pojat ovat mielettömästi hurmaantuneet häneen. Huomennakos ne koulussa mulkoilevat ja kadehtivat minua! Te tiedätte, että olen roomalainen, vaikken aina ole ollutkaan Roomassa. Jokainen roomalainen rakastaa Rienziä."