"Kyllä nykyään, mutta ääni pian muuttuu. Sinun turhamaisuutesi, Angelo, huolestuttaa vanhaa sydäntäni. Tahtoisin että olisit nöyrempi."
"Äpäräin on itse hankkiminen nimi itselleen", sanoi poika syvästi punastuen. "Alinomaa minua härnätään, kun en tiedä kutka isäni ja äitini ovat."
"Sitä he eivät saa tehdä", virkkoi vanhus äkkiä. "Sinä olet jaloa verta ja vanhaa sukuperää, vaikk'en niinkuin usein olen kertonut sinulle, tiedä vanhempiesi oikeata nimeä. Mutta mitä siitä sitkeästä tammen pölikästä muovaelet?"
"Miekan, auttaakseni tribuunia rosvoja hävittämään."
"Voi, pelkäänpä että hän, niinkuin kaikki, jotka Italiassa valtaan pyrkivät, ennemmin liittyy rosvoihin, kuin ahdistaa niitä".
"Kylläpä, kuuluu että elätte yksinäisyydessä, muuten olisitte saanut tietää että kaikista rosvoista julmin, Fra Moreale, on vihdoinkin totellut tribuunia ja paennut linnastaan, kuin rotta hävitetystä talosta."
"Mitä, mitä!" huudahti vanhus, "mitä sanot? onko tuo plebeiji, jota te kutsutte tribuuniksi — onko hän uskaltanut heittää hansikkaansa tuon peljätyn soturin eteen, ja onko Montreal lähtenyt Rooman alueilta?"
"Niin kaupungilla puhutaan. Mutta näyttehän pitävän Fra Morealea samallaisena lastenpöpönä, kuin kaikki Rooman äidit. Onko hän koskaan tehnyt teille pahaa?"
"On!" huudahti vanhus niin hurjan raivoisena, että reipas poikakin säpsähti.
"Tahtoisinpa sitten tavata hänet", sanoi hän hetkisen kuluttua, heiluttaen puista asettaan.