Ursula, äänessä hieman kärsimättömyyttä, vastasi:
"Minun asiani on sitä laatua, että se on palatseihin tervetullut minä päivänä tahansa. Olen tullut, signor, laskemaan signoran jalkain eteen eräitä lahjoja, jotka hän toivoakseni suostuu ottamaan vastaan."
"Ja sanokaa", lisäsi poika samassa, "että Angelo Villani, jota signora Nina eilen kunnioitti huomiollansa, ei ole muukalainen, vaan roomalainen, sekä on tullut niinkuin häntä käskettiin, tarjoamaan Signoralle palvelustaan ja kunnioitustaan."
Vakava upseeri ei saattanut olla hymyilemättä pojan nenäkkäälle, mutta miellyttävälle rohkeudelle.
"Minä muistan, nuori Angelo Villani herra", hän vastasi, "että signora Nina puhutteli teitä porraskäytävässä. Rouvani, olen toimittava asianne. Tehkää hyvin, seuratkaa minua huoneesen, joka on soveliaampi sukupuoleenne ja olentoonne katsoen."
Tuon sanottuaan hän johti heidät poikki salin leveään, valkomarmooriseen porraskäytävään, jonka keskustaa verhosivat uhkeat itämaalaiset matot, jotka tuona aikana, jolloin englantilaisen hallitsijan asunnon lattiat olivat kaislain peitossa, eivät enää olleet harvinaisia Italian palatsien suuremmassa ylöllisyydessä. Avattuaan oven hän saattoi Ursulan ynnä hänen nuoren kasvattinsa korkeaan, kirjailluilla samettiverhoilla kaunistettuun odotushuoneesen; yläpuolella vastakkaista ovea, josta upseri poistui, välkkyi vaakunakilpiä, joita tribuuni aina yhdisti kaikkeen loistoonsa, vähemmin komeilemisen vuoksi, kuin halusta saada ylimmäisen papin avaimet liittymään tasavallan merkkikuviin.
"Ei ole Valoisin Filipin kodissa sellaista komeutta, kuin tuon miehen!" jupisi Ursula. "Jos tuota kestää, olen tehnyt kasvatilleni paremman työn kuin luulinkaan."
Viranomainen pian palasi ja vei heidät avaran salin poikki, joka todella oli palatsin suuri vastaanottohuone. Neljäkolmatta pylvästä Orientin alabasteria, jotka olivat olleet viimeisten keisarien rosvoamisten todistajina ja kaivetut esiin unhoon joutuneista raunioista kaunistamaan muinaisen tasavallan uudistajan palatsia, tuki kevyttä, rakennustavaltaan puoleksi gootilaista, puoleksi klassillista kattoa, johon kullattua ja purppuraista mosaikkiä oli upotettu. Ruutuisen lattian keskustaa peitti kultainen vaate, seiniltä riippuivat välimatkojen päässä toisistaan samallaiset uhkeat verhot, joiden välisiin, vast'ikään maalattuihin liisteisin oli hehkuvin värin kuvattu salaperäisiä merkkikuvia. Tämän kuninkaallisen huoneen toisessa päässä kohosi kaksi astuinta tribuunin valtaistuimen sijalle, jonka yläpuolelle oli kirjaeltu ylimmäisen papin ja kaupungin ikuiset vaakunat.
Kuljettuaan tämän huoneen poikki, avattiin ovi, mistä päästiin vähäiseen kammioon, joka oli täynnä uhkeihin hopea- ja sinisamettipukuihin puettuja hovipoikia. Monta siellä ei ollut Angeloa vanhempaa, ja heidän kaikkien kauneudesta päättäen, he näyttivät olevan kaupungin kukkeinta nuorisoa.
Vähän aikaa oli Angelolla katsella vastaisia tovereitansa, hetkisen kuluttua hän holhoojinensa oli tribuunin puolison edessä.