"Armoa", sanoi Colonna.
Rienzi laski käsivartensa ristiin ja nauroi ylönkatseellisesti. "Enpä koskaan kuullut jalon Colonnan anelevan armoa, kun talonpoika oli varastanut leivän, tyydyttääkseen nälkään nääntyviä lapsiansa."
"Talonpojan ja ruhtinaan välillä, tribuuni, on mielestäni erotus — Orsinein uljasta verta älköön vuodatettako samoin kuin halvan plebeijin —"
"Jota, sen muistan", sanoi Rienzi matalin äänin, "te piditte varsin joutavana asiana silloin, kuu veljyeni syyttä sortui kopean poikanne peitsen alle. Olkaa herättämättä tuota muistoa, minä varotan teitä; antakaa sen uinua. — Hävetkää, vanha Colonna — hävetkää; niin lähellä hautaanne, jossa toukat kaiken lihan tasaavat, harmaahapsisena saarnaatte tylyä ihmisen ja ihmisen erotusta. Eikö sentäänkin ole tarpeeksi erotusta? Eikö toinen käy purppurassa, toinen repaleissa? Eikö toinen, ole joutilas, toinen raada? Eikö toinen elä hekumassa, toinen näänny nälkään? Onko minulla mielettömiä tuumia tasottaa arvoasteita, jotka yhteiskunnan vuoksi ovat välttämätön paha? Ei. Minä en vastusta rikasta miestä enempää kuin Latsarustakaan. Mutta ihmisen tuomioistuimen edessä, niinkuin Jumalankin, Latsarus ja rikasmies ovat samanarvoisia. Ei enempää."
Colonna kääri ylpeästi viittansa ympärilleen ja puri ääneti huultansa.
Raimond rupesi välittämään.
"Kaikki tuo on totta, tribuuni. Mutta", hän veti Rienzin syrjään,
"tiedä, että meidän tulee olla sekä valtioviisaita että oikeatuntoisia.
Hän on kahden kardinaalin veljenpoika, mikä vihamielisyys on
Avignonissa nouseva!"
"Olkaa huoleti, pyhä Raimond, siitä minä vastaan paaville." Heidän puhuessaan kello alkoi soida, raskaasti ja kumeasti.
Colonna säpsähti.
"Suuri tribuuni", sanoi hän, hieman ylönkatseellisesti, "suostu miettimään, ennenkuin se on liian myöhäistä. En koskaan ennen ole kääntynyt puoleesi anovaisena, ja nyt pyydän sinua säästämään omaa vihollistani. Tapani Colonna rukoilee Cola di Rienziä säästämään Orsinin hengen".
"Ymmärrän pistoksen, vanha herra", sanoi Rienzi tyynesti, "mutta en moisista välitä. Olette Orsinin vihollinen ja puhelette sittenkin hänen puolestansa — tuo kuuluu jalomieliseltä; mutta kuulkaa — te olette enemmän säätynne ystävä, kuin kilpailijanne vihamies. Ette voi sietää että kukaan, joka on ollut tarpeeksi suuri kanssanne kiistelemään, varkaana tuhottaisiin. Myönnän täyden kunnian tuolle ylevälle anteeksiannolle, mutta minä en ole ylimys enkä samaa mieltä. Vielä sananen. — Jos tämä olisi tuon rosvoylimyksen ainoa katala ja väkivaltainen teko, teidän armonanomuksenne otettaisiin varteen, mutta eikö hänen elämänsä ole mainittu? Eikö hän poikaijästänsä saakka ole ollut Rooman kauhu ja häpeä? Kuinka monta häväistyä aviopuolisota, ryöstettyä kauppiasta, päiväsydännä puukotettua kulkijaa nousisi todistamaan vangittua vastaan? Ja tuollaiselle miehelle minun täytyy kuulla ijäkkään ruhtinaan ja varavirkaisen paavin armoa pyytelevän! Hyi, hyi! Mutta tahdonpa olla teille kohtuullinen. Ensimmäisen köyhän, jonka laki tuomitsee kuolemaan, olen teidän tähtenne armahtava."