Näin ollen, tyytymättömän ylimystön ja epävakaisen kansan keskellä, levon vaaran ahdistaessa toiminnan vaaran, osaksi ulkonaisen valtansa sokasemana, osaksi sisällistä heikkoutta peljäten, neronsa ja uskonvimmansa elähyttämänä ja rahvaan odotuksista levottomana — hän syöksyi päistikkaa kiitävän Ajan kurimukseen, uskomatta ylevää henkeänsä muuhun johtoon, kuin omaan vakuutukseensa sen luonnollisesta pinnalla pysymisestä ja sen taivaasen aukenevasta valkamasta.
IV Luku.
Vihollisen leiri.
Sillä aikaa kun Rienzi, kenties menestyen, keskusteli urhoollisten toskanalaisten valtioitten 'lähettilästen' kanssa, joitten isänmaanylpeyden ja vapaudenrakkauden oli helppo perehtyä ja suostua hänen suunnitelmiinsa, vapauttaa maailman kuningatar ja ikuinen puutarha kaikesta muukalaisesta ikeestä, ylimykset hetkeäkään levähtämättä, mietiskelivät keinoja oman valtansa palauttamiseksi.
Eräänä aamuna kokoontuivat Savellien, Orsinien ja Frangipanien päämiehet Tapani Colonnan sotavarustuksista riisuttuun palatsiin. Heidän keskustelunsa oli kiivas ja vakava — milloin luja, milloin epävarma aikeissaan — aina sen mukaan kuin kiukku tai pelko oli vallalla.
"Olette kuulleet", sanoi Luca di Savelli lempeällä ja naisellisella äänellään, "että tribuuni on julistanut olevansa aikeissa ylihuomenna ruveta ritarikunnan jäseneksi sekä valvoa edellisen yön Lateranin kirkossa! Hän on kunnioittanut minua kutsumalla minut kanssaan valvomaan."
"Mitähän tuo lurjus silläkin hullutuksella taas tarkottaa?" sanoi hurja
Orsinin ruhtinas.
"Ehkä saadakseen ritarin oikeuden vaatia ylimyksiä kaksintaisteluun", sanoi vanha Colonna, "muuta en voi arvata. Eikö Rooma kerrankin kyllästy tuohon mielipuoleen!"
"Rooma noista kahdesta mielettömämpi on", sanoi Luca di Savelli; "mutta minusta näyttää tribuuni hurjuudessaan tehneen virheen, jota meidän sopii käyttää hyväksemme Avignonissa."
"Niin", huusi vanha Colonna, "sellainen olkoon pelimme, täällä rauha,
Avignonissa taistelu."