"Mitä, sanotko, että minä vapisen?" huusi ylimys.
"Hiljaa, hiljaa", sanoi vanha Colonna arvokkaana, "ei ole nyt sopiva aika riidellä keskenänne. Suvaitsevaisuutta, hyvät herrat".
"Teidän varovaisuutenne, signor", sanoi pistelijäs Savelli, "johtuu teidän suuremmasta turvallisuudestanne. Teidän huoneenne pian saa suojaa tribuunin katon alta; kun herra Adrian palaa Neapelista, tulee kapakoitsijan pojasta sukulaisenne veli."
"Olisitte saattanut jättää tuon pistoksen sikseen", sanoi vanha ylimys hieman kiivastuen. "Taivas tietää, kuinka tuo ajatus on katkeroittanut mieltäni; mutta tahtoisinpa että Adrian olisi luonamme. Hänen sanansa suuressa määrässä hillitsee tribuunia ja ohjaa omaakin kulkuani, sillä intohimoni sokasee järkeni; ja minusta näyttää, kuin hänen poissaolonsa aikana olisimme olleet ynseämpiä, olematta silti voimakkaampia. Mutta tuo sikseen. Vaikka oma poikani naisi tribuunin sisaren, niin minä vielä iskisin iskun vanhan valtiolaitoksemme puolesta, niinkuin ylimyksen tulee, jos vaan tietäisin, ettei tuo isku katkaisisi omaa päätäni."
Savelli, joka oli kuiskutellut sivullapäin Rinaldo Frangipanin kanssa, virkkoi:
"Jalo ruhtinas, kuulkaa minua. Teitä sukulaisenne kohdakkoinen naiminen, kunnianarvoinen ikänne sekä likeinen välinne paaviin, velvottaa suurempaan varovaisuuteen. Jättäkää toiminta meille ja olkaa vakuutettu meidän maltillisuudestamme."
Nuori poika, Stefanello, josta sittemmin tuli Colonnan suoraan etenevän sukuhaaran edustaja ja jonka lukija vielä on tapaava ennen kertomuksemme loppua, leikki isoisänsä jaloissa. Hän katsoi terävästi Savelliin ja sanoi: "Isoisäni on liian viisas ja te olette liian arkoja. Frangipani on liiaksi myöntyväinen ja Orsini kuin vihanen sonni. Tahtoisinpa olla paria vuotta vanhempi."
"No, mitä silloin tekisit, soma viisastelijani?" sanoi leppeä Savelli, purren hymyilevää huultansa.
"Lävistäisin tribuunin omalla tikarillani ja sitten huilaisin
Palestrinaan!"
"Siitä munasta hautuu äkeä mato", virkkoi Savelli. "Mutta miksi olet tribuunille niin käärmeissäsi?"