"Ei pääse sammakko kaivosta yhtä helposti kuin se loikkasi sisään, ystäväni", vastasi Rienzi hymyillen. "No nyt, jollen kutsu vartijoitani, mitä sinulle teen?"
"Antakaa minun mennä, niin tulen huomenna luoksenne, ja jos kunnollisesti maksatte sekä lupaatte päästää minun ehjin nahoin matkoihini, niin annan vihollisenne ja palkkaajani valtaanne."
Rienzi ei voinut olla naurahtamatta tuolle esitykselle, mutta hilliten itsensä hän vastasi: "entäs jos kutsun seuralaiseni ja annan sinut heidän haltuunsa?"
"Niin annatte minut juuri noitten vihollistenne ja palkkaajieni haltuun, ja peläten että kavaltaisin heidät, he ennen päivän nousua leikkaisivat poikki kurkkuni — tai omanne'."
"Olenpa luullakseni nähnyt sinun ennenkin, lurjus."
"Olette. En punastu nimeäni enkä maatani. Olen Rodolf, saksilainen."
"Minä muistan — Walter de Montrealin palvelija. Hän siis on yllyttäjäsi."
"Ei, roomalainen! Tuo jalo ritari halveksuu muita aseita kuin paljastettua miekkaa, ja hänen oma kätensä lyö hänen omat vihollisensa. Vaan teidän kurjat, pelkurit italialaisenne vuokraavat toisen rohkeuden ja palkkaavat toisen käsivarren."
Rienzi oli vaiti. Hän oli laskenut irti vankinsa ja seisoi hänen vastassaan, silloin tällöin katsoen häntä kasvoihin ja jälleen vaipuen aatoksiinsa. Vihdoin luoden silmänsä ympäri tuota omituista huonetta, hän huomasi jonkinlaisen komeron, jossa säilytettiin pappien pukuja ynnä muutamia jumalanpalveluksessa tarvittavia kapineita. Se johti hänen mieleensä keinon, millä päästä pulasta; hän viittasi siihen.
"Tuossa, Rodolf Saksilainen, saat viettää lopun yötä — se on pieni rangaistus aikomastasi rikoksesta, ja huomenna, jos hengestäsi välität, olet tunnustava kaikki."