Rienzin tehdessä lähtöä varhain, sillä kemut jatkuivat aamuun asti, Raimond, haluten päästä tiehensä sekä neuvottelemaan hengellisten ystäviensä kanssa paaville lähetettävästä kertomuksesta, oli lausumaisillaan jäähyväisensä, kun armoton tribuuni virkkoi hänelle vakavasti:
"Herrani, tarvitsemme teitä tärkeisin asioihin Capitoliin. Vangittu — tutkinto — kenties (hän lisäsi pahaenteisesti synkistyen) tuomion täytäntö odottaa meitä! Tulkaa."
"Tosiaan, tribuuni", änkytti piispa, "tämäpä kummallinen tuomion täytännön aika!"
"Mennyt yö oli kummallisempi. — Tulkaa."
Noiden loppusanojen ääntämisessä oli jotakin, jota Raimond ei voinut vastustaa. Hän huokasi, jupisi itsekseen ja seurasi tribuunia. Heidän kulkiessaan poikki salien seura nousi seisomaan joka taholta. Rienzi vastasi tervehdyksiin avosydämisen kohteliaisuuden ja valtaavan hienotunteisuuden hymyllä ja kuiskeella. Ollen vielä nuori sekä uljas ja jalo näöltään, jolle loistava vaatteus soi kaikki etunsa ja vielä enemmän hänen otsassaan ja silmässään kuvaantuva henkinen voima, jota tuon pimeän ajan vähemmän sivistyneet signorit ehdottomasti olivat vailla — hän säteili yli hovin arvokkaana muodostamaan ja soveliaana hallitsemaan sitä; ja hänen luultu teutoonilaisista keisareista polveutumisensa, josta hänen suureksi tultuaan yleisesti puhuttiin ja oltiin varmoja ulkomailla, näytti muukalaisten herrojen silmissä kieltämättä tulevan ilmi hänen olemuksensa majesteetissa ja hänen esiintymisensä vapaassa herttaisuudessa.
"Herra prefekti", sanoi hän eräälle synkännäköiselle, mustaan samettiin puetulle henkilölle, mahtavalle ja röyhkeälle Johan di Vicolle, Rooman prefektille, "iloitsemme nähdessämme niin jalon vieraan Roomassa, ennen pitkään vastaamme kohteliaisuuteenne yllättämällä teidät omassa palatsissanne. Ettekä tekään, signor (kääntyen Tivolin lähettilään puoleen) ole kieltävä meiltä suojaa lehdoissanne, koskienne partailla, ennen viininkorjuuta. Kun Rooma on suloiseen Tivoliin yhdistetty, niin runottaretkin sopivat pois. Hakemuksenne on myönnetty, nuori Venoni, neuvosto tunnustaa sen kohtuuden. Säästin uutiseni täksi päiväksi — ettehän siitä minua moittine?" Nuot sanat kuiskattiin puolittain teeskennellen eräälle arvoisalle porvarille, jota, huomaten olevansa niin monen mahtavan seurassa, olisi haluttanut pujahtaa tiehensä tribuunin näkyvistä; mutta tribuunin valtioviisaus oli osottaa erityistä ja tarkkaa huomiota kaupan toimissa liikkuville. Kun hän, viivyttyään hetkisen kauppiaan pateilla, kulki edelleen, niin vanhan Colonnan pitkä vartalo sattui hänen silmäänsä.
"Signor", sanoi hän, taivuttaen syvään päätänsä, mutta hieno ponsi äänessä, "te ette jää pois täksi illaksi."
"Tribuuni —" alkoi Colonna.
"Ei mitään estelemisiä", keskeytti tribuuni ja läksi edelleen.
Hän seisahtui hetkeksi pienen ryhmän luo yksinkertaisesti puettuja miehiä, jotka huolellisesti tarkastivat häntä; ne olivat myös oppineita ja Rienzin kohoamisessa ne näkivät jälleen todistuksen siitä ihmeellisestä ja äkkiarvaamattomasta vallasta, jonka järki oli ruvennut saamaan raa'asta voimasta. Näitten seurassa, ikäänkin heimolaishenkien pariin päästyään, tribuunin otsalta hölleni kaikki ankaruus. Onnellisempi, kenties, hänen elämänratansa — vähemmän hämärä hänen jättämänsä maine — jos hänen pyrintönsä ja kantansa olisivat pysyneet samoina kuin noitten miesten!