"Tuohon kysymykseen saatetaan vastata kahdella lailla. Sen miehen, joka on syntynyt hallitsijaksi ja joka halliten pelon varassa ylläpitää muukalaista sotavoimaa, tulee olla kitsaan. Sen miehen, joka on tehty hallitsijaksi, joka mielistelee kansaa ja haluaisi hallita rakkauden nojalla, on voittaminen sen suosio anteliaisuudella ja häikäseminen sen oikut komeudella. Se on minun tietääkseni ollut tavallinen ohjesääntö Italiassa, joka on jotakuinkin kokenut kaikellaista valtioviisautta."'
Ylimykset yksimielisesti hyväksyivät Savellin vastauksen, paitsi vanha
Colonna.
"Anna minulle anteeksi, tribuuni", sanoi Tapani, "jos en yhdy ystävämme hovimiehen selitykseen, ja, vaikka kaikin kunnioituksin, olen sitä mieltä että munkin karkea vaatteus, nöyryyden juhlapuku, paremmin sinulle soveltuisi, kuin tuollainen pöyhkeä komeus, ylpeyden verho!" Näin sanoen hän kosketti tribuunin purppuraviitan väljään, kullalla päärmättyyn hijaan.
"Vaiti, isä!" sanoi Gianni, Colonnan poika, punastuen vanhuksen tarpeetonta karkeutta ja pelottavaa suoruutta.
"Ei, ei laisinkaan väliä", sanoi tribuuni teeskennellen välinpitämättömyyttä, vaikka huuli värisi, silmä iski tulta; sitten hetken vaitiolon jälkeen hän jatkoi kamala hymy huulilla — "jos Colonnaa miellyttää munkin vaate, hän saa sitä kyllä nähdä tarpeekseen, ennenkuin eroamme. Nyt, jalo herra Savelli, kuulkaa kysymystäni, siihen tarvitaan kaikki terävyytenne. Onko valtion hallitsijan parempi olla liian suopea vai liian oikeatuntoinen? Vetäkää henkeänne ennenkuin vastaatte: menette tainnoksiin — vaalenette — vapisette — peitätte kasvonne! Petturi ja salamurhaaja, omatuntosi paljastaa sinut! Herrani, auttakaa rikostoverianne ja vastatkaa kysymykseeni."
"Ilmi tultuamme", sanoi Orsini hypäten pystyyn epätoivoisena, "emme kukistu kostamatta — kuole, tyranni!"
Hän karkasi kohden Rienziä, joka myöskin oli noussut seisomaan, ja suuntasi tikariniskun hänen rintaansa; terä lävisti purppuraviitan, mutta luiskahti vahinkoa tekemättä sivulle — ja tribuuni katseli pettynyttä murhaajaa halveksivasti hymyillen.
"Viime yöhön saakka en ollut uneksinutkaan että minun valtaviittani alle tarvitsisi kätkeä haarniskaa", sanoi hän. "Hyvät herrat, olette luettaneet minulle ikävän läksyn, minä kiitän teitä."
Näin sanoen hän löi yhteen käsiään, ja salin perässä olevien kaksoisovien äkkiä auettua nähtiin neuvoshuone, veripunaisella, valkoraitaisella silkillä verhottu — rikoksen ja kalman karva. Pitkän pöydän ääressä istuivat neuvosmiehet, virkapuku yllään; syytettyjen paikalla seisoi roistonnäköinen mies, jonka vieraat hyvin tunsivat.
"Tuokaa Rodolf Saksilainen!" sanoi tribuuni.